Herkkusienikvinotto

10. heinäkuuta 2014



Idea tähän ruokaan lähti niinkin tylsästä ja yksinkertaisesta asiasta kuin sellaisesta, että kaupassa herkkusienet olivat tarjouksessa 200 grammaa yhdellä eurolla. Meinasin ensin tehdä perinteistä risottoa riisistä, mutta koska risottoriisiä ei ollut kaapissa niin hairahduin kaupassa ostamaan kvinoaa. Täytyy kyllä myöntää, että kvinoaa en ollut aiemmin edes maistanut saati valmistanut, joten tuuripelillä lähdettiin matkaan.
Lopputulos oli kuitenkin maukas, kvinoa oli sopivalla kypsyysasteella eikä jäänyt liian kuivaksi. Herkkusieni toi mukavaa mehevyyttä tähän ruokaan. Sinänsähän tällaiseen ruokaan voi käyttää mitä tahansa kasviksia, mitä nyt kaapista löytyy. Uudensadon sipuli oli mielestäni myös hyvä valinta lisäksi tähän, sillä varren vihreät osat näyttävät kivalta ruuan seassa.

Kvinotto

1-2:lle

1 dl    kvinoaa
1        kasvisliemikuutio
200 g herkkusieniä
1        varrellinen sipuli (voi korvata isolla tavallisella sipulilla)
2        valkosipulin kynttä
2 tl      soijaa
1 tl      yrttimaustetta
2 rkl    oliiviöljyä
3 rkl    Violifen parmesania
mustapippuria

öljyä paistamiseen
parmesania tarjoiluun

Laita kvinoa keittymään pakkauksen ohjeen mukaan. Itse käytin GoGreenin kvinoaa, jossa 1 dl kvinoaa keitetään 2 dl:ssa vettä. Lisää puolet kasvisliemikuutiosta kvinoan sekaan. Keitä kypsäksi, GoGreenin kvinoalla 15 min.
Pilko sipulit ja sienet. Jos käytät varrellista sipulia, pilko myös vihreää vartta sen verran mitä on hyvää, säästä osa koristeluun. Paista sieniä pannulla lisäten aina pienen erän kerrallaan pannuun. Viimeisen sienierän kanssa lisää pannulle myös sipulit ja paista. Murenna loput kasvisliemikuutiosta seokseen ja jatka vielä hetki paistamista, lisää tarvittaessa tilkka vettä. Kun kvinoa on keittynyt kaada se sieni-sipuli -seokseen. Lisää soija, yrttimauste, öljy ja vegeparmesan. Tarkista maku ja lisää mausteita tarvittaessa.
Tarjoile lämpöisenä. Ripottele annoksen päälle sipulin vihreän varren paloja ja parmesanraastetta.

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti

Mitä pidit? Olisi mahtavaa jos kommentoisit!

Blogger Widget