Vegaaninen tofu-pinaattilasagne

18. elokuuta 2014


Tämä ruoka ei välttämättä kauneuskilpailuja tulisi voittamaan, mutta toisaalta ruuassa tärkeintä lienee se maku...
Halusin kokeilla valmistaa vegaanisen lasagnen ja lopputulos onkin sitten tällainen. Täyte tulee maustaa todella reilusti, että sen maku tulee esiin hieman happaman tofun seasta. Kokonaisuudessaan tämä ruoka oli ensimmäiseksi kokeiluksi suhteellisen onnistunut. Maustamisen kanssa pitää vielä petrata, sillä itselläni ei ole vielä kovin rutkasti kokemusta tofuruokien maustamisesta. Tässähän sitä toki kehittyy kokoajan. Eräs hyvä huomio oli, että valkosipulin maku sopii tähän äärimmäisen hyvin ja sitä kannattaa käyttää reilusti!
Omasta mielestäni tästä lasagnesta ei varsinaisesti huomaa, että se olisi vegaaninen. Tottakai maku on hieman erilainen, mitä perinteistä juustokastiketta käytettäessä. Toisaalta ajattelin asiaa niin, että lasagneissa on yhtä monta makua kuin on tekijääkin, harvoin kenenkään resepti maistuu täysin samalta kuin toisen. Toisinsanoen, hyvin onnistunut ensimmäiseksi kokeiluksi. Katsotaan jos seuraavalla kerralla lopputulos on jotain vielä parempaa.

Lasagne

6 annosta

n. 10 lasagnelevyä (riippuen vuoan koosta)

Pinaattitäyte
öljyä paistamiseen
1        iso sipuli
3        valkosipulin kynttä
200 g pinaattia
1 pkt  kiinteää tofua (maustamisen helpottamiseksi suosittelen valmiiksi marinoitua)
2 rkl   tomaattipyreetä
2 tl     tabascoa
1 tl     nestemäistä savuaromia (voi korvata esim. savupaprikajauheella)
2 tl     soijaa
2 tl     basilikaa
1 tl     pippuria

Valkokastike
8 dl   soijamaitoa
1 pkt sileää tofua
1       kasvisliemikuutio
2 tl    pippuria
1 tl    soijaa
1 tl    yrttisuolaa

Nostele lasagnelevyt uunipannulle niin, etteivät ne ole päällekäin. Kaada päälle kiehuvaa vettä niin, että levyt peittyvät ja anna pehmetä muiden valmistelujen ajan. Jos käytät tuorelasagnelevyjä, tätä vaihetta ei tietenkään tarvita. Lasagnelevyjen kypsentäminen etukäteen auttaa lasagnea pysymään kosteampana ja mehukkaampana.
Pilko sipulit ja paista pannulla. Lisää sekaan pienistetty pinaatti ja kypsennä. Pilko kiinteä tofu sopivan kokoisiksi kuutioiksi tai murenna täytteen sekaan. Lisää mausteet. Maustamisvaiheessa ei kannata ruveta epäröimään mausteiden suurta määrää, niitä todella tarvitaan! Tässä vaiheessa täyte maistuu liiankin mausteiselta, mutta se tulee tarpeeseen.
Valmista valkokastike. Kaada soijamaito kattilaan ja kiehauta. Lisää sekaan sileä tofu ja sekoita tasaiseksi. Mausta. Tarvittaessa lisää mausteita, jos kovin mautonta.
Lado lasagne syvään nelikulmaiseen vuokaan. Ensimmäiseksi lado vuokaan puolet pinaattitäytteestä, jonka päälle 3 lasagnelevyä (enemmän/vähemmän vuoan koosta riippuen). Kaada levyjen päälle puolet valkokastikkeesta ja päälle jälleen lasagnelevyjä. Levitä loput pinaattitäytteestä vielä lasagnelevyjen päälle ja asettele loput levyistä päälle. Kaada loppu valkokastike vuoan päälle niin, että nesteen pinta on ylimpien levyjen tasalla. Kasaamisen yhteydessä huomioi, ettei lasagnelevyt ole liikaa toistensa päällä, jolloin ne jäävät helposti koviksi.
Paista lasagnea 200 asteisessa uunissa 40-50 minuuttia, kunnes pinta on hieman ruskistunut. Anna vetäytyä hetki ennen tarjoilua.

Ylioppilaat mehukeitossa

10. elokuuta 2014


Tutkiskelin suomalaisia perinneruokia ja löysin sitä kautta idean näihin ylioppilaisiin. Tiivistettynä (syötävät) ylioppilaat ovat mannapuurosta tehtyä vanukasta. Yleensä koristelussa on käytetty rusinoita ja pähkinärouhetta. Valmistin tästä kaksi erilaista versiota, joista toiseen käytin rusinoita koristeena. Perinteisesti ylioppilaiden kanssa on myös tarjoiltu mehukeittoa, joten sekin pääsi omiini lisukkeeksi.
Koska itse söin näitä aamupalalla, joten en käyttänyt sokeria mannapuurossa. Mannasuurimoina käytin eräitä suosikkejani eli Riihipuodin ruismannaa.
Tämä on myös loistava resepti tehdä ylijäämämannapuurosta.

Ylioppilaat

4 annosta

Mannapuuro
5 dl       maitoa
1 1/4 dl mannasuurimoita (voi vaihdella käytettyjen suurimoiden perusteella)
ripaus    suolaa
(2 tl       vaniljasokeria)

lisäksi mehukeittoa
koristeluun rusinoita, pähkinärouhetta, marjoja tms.

Keitä mannapuuro. Kiehauta maito ja lisää suurimot kokoajan sekoittaen ja kypsytä paketin ohjeen mukaisesti. Mausta puuro ja anna sen jäähtyä.
Tässä vaiheessa voi ylioppilaat tehdä joko niin, että ne kasaa muottiin (kippoon) ja kumoaa lautaselle tai kuten minä tein, eli antaa puuron jäähtyä ja hyytyä kunnolla ja muotoilla sitten lusikkaa apuna käyttäen keot annosvuokiin.

Jos teet ylioppilaat muottiversiona (alempi kuva), silloin puuron tulee vielä olla hieman lämmintä ja juoksevampaa. Tällöin muottiin asetellaan ensin pohjalle koristeet: rusinat ja pähkinärouhe, joiden päälle vielä lämmin puuro kaadetaan. Kipot nostetaan jääkaappiin hyytymään muutamaksi tunniksi, mielellään vaikka yön yli. Ennen tarjoilua kumoa vanukkaat tarjoiluastioille ja kaada mehukeitto ylioppilaan ympärille ja koristele lisää tarvittaessa.
Jos teet ylioppilaat jo hyytyneestä puurosta (ylijäämäpuurosta, ylempi kuva), niin ota puuroa lusikalla aina nokare ja rupea muotoilemaan sitä annosastialle. Itselläni oli käytössä teemuki, johon muotoilin puuron pallomaiseksi. Puuroa kannattaa painella hieman kasaan, että vanukkaasta tulee tukeva. Kaada lopuksi mehukeitto vanukkaan ympärille. Koristele vielä ennen tarjoilua.

Tofu-yakisoba muurikalla

8. elokuuta 2014


Tämä on eräs suosikkiherkkuruokani. Yakisoba eli paistetut nuudelit, niitä on helppo ja suhteellisen nopea valmistaa ja sekaan voi lisätä mitä tahansa kaapista nyt löytyy. Itse yleensä käytän satunnaisia kasviksia.
Tämä ruoka pääsee todella oikeuksiinsa vasta kunnollisella isolla valurautalevyllä paistettuna, sillä silloin paistopinnasta tulee paras ja nuudelit eivät rikkoudu liiaksi kun on tilaa käännellä ruokaa sekaisin. Toki tämä onnistuu ihan hyvin hellallakin esimerkiksi wokkipannulla, mutta pieni muurikkahifistely on ihan hauskaakin.

Yakisoba

5-6 annosta

4 pkt  nuudeleita
200 g kaalia
3        porkkanaa
4        kevätsipulia
½       paprika
3        valkosipulin kynttä
500 g marinoitua tofua (voi marinoida myös itse, ohje alla)
1½ dl yakisobakastiketta (jos ei saatavilla valmista, ohje alla)

Keitä nuudelit kypsiksi. Pilko vihannekset ja tofu halutun kokoisiksi paloiksi. Jos käytät muurikkaa tai valurautapannua ruuan tekemiseen, öljyä se hyvin. Tavallista paistinpannua käytettäessä öljyä ei tarvita ihan niin paljoa, käytä kuitenkin mahdollisimman isoa pannua tai wokkipannua. Paista ensin valkosipulit ja kevätsipulin valkoiset osat. Lisää seuraavaksi porkkanat ja kaali. Varo polttamasta vihanneksia pohjaan. Paista tofun paloja toisella pannulla öljyssä niin, että palojen pinta hieman ruskistuu. Lisää vihannesten sekaan vielä loput vihannekset ja sekoittele. Kun tofut ovat paistuneet sopivaksi, sekoita ne vihanneksien sekaan. 
Lisää vielä kypsät nuudelit sekaan. Nostele seosta sekaisin kahden lastan tms. avulla, mutta varo hajottamasta nuudeleita. Lisää yakisobakastike, sekoita ja annan paistua vielä hetki.
Tarjoile lämpimänä.

Yakisobakastike (n. 1½ dl)

4 rkl worcesterkastiketta (tai HP kastike)
2 rkl hoisinkastiketta
2 rkl ketsuppia
4 tl   soijaa
2 tl   seesamiöljyä

Sekoita ainekset keskenään.

Tofun marinointi

500 g tofua

Marinadi
4      valkosipulin kynttä
½ dl öljyä
½ dl viinietikkaa (mitä nyt on saatavilla, itselläni oli omenaviinietikkaa)
tuoreita yrttejä kuten korianteria, timjamia, basilikaa, oreganoa...
pippuria

Kuori ja murksaa valkosipulit. Pilko yrtit. Sekoita ainekset keskenään kulhossa. Siivuta tofu ns. pihveiksi ja nosta marinadiin niin että jokainen tofun pala on osittain liemen alla. Nosta jääkaappiin useammaksi tunniksi, mielellään yön yli. Jossain vaiheessa käy kääntelemässä tofun paloja, jos kaikki eivät ole liemen pinnan alla.
Blogger Widget