Minestronekeitto

5. joulukuuta 2014


En ollut aiemmin tehnyt, enkä välttämättä maistanutkaan minestronekeittoa, ainakaan niin, että muistaisin tarkalleen mitä pidin siitä. Lähdinkin sitten tutkimaan erinäisiä reseptejä netistä ja löysin muutaman hyvältä vaikuttavan ja sitten yhdistelin hieman elementtejä niistä. 
Lopputulokseen lähinnä vain lisäilin kaikkia mahdollisia kasviksia, joista itse pidän, että jos jotain muuta omaan versioon keitostaan haluaa lisätä, niin rohkeasti vain kokeilemaan.
Minestronekeitto osoittautui miellyttäväksi tomaattipohjaiseksi keitoksi, jossa saa olla hieman potkuakin. Parmesan ja vaalea leipä sopi keiton kylkeen, joten kannattaa kokeilla.

Minestronekeitto

4-5 annosta

2        sipulia
4        valkosipulin kynttä
1 rkl   öljyä
1        iso peruna (tai 2 pienempää)
2        porkkanaa
2        tomaattia
100 g kaalia
2 prk  tomaattimurskaa
1 pss  pakasteherneitä (voi käyttää tuoreitakin)
1 pss  pakastemaissia (voi käyttää tuoreitakin)
200 g pastaa (käytin sydänmakaronia)
½       paprika
1 tlk   kidneypapuja
mustapippuria
valkopippuria
yrttejä
suolaa

parmesania päälle

Kuori ja pilko sipulit. Kuullota sipuleja öljyssä. Kuori peruna ja porkkanat. Kalttaa tomaatit. Pilko perunat, porkkanat, tomaatit paloiksi ja kaali ohuiksi suikaleiksi. Laita kuullotettujen sipulien sekaan tomaattimurska ja pilkotut perunat, porkkanat ja tomaatit. Keittele seosta, tarvittaessa lisää vettä pari desiä, että perunat ja porkkanat suunnilleen peittyvät. Keitä seosta 15-20 minuuttia, kunnes kasvikset pehmenevät hieman, mutta ei vielä täysin kypsiksi. Tämän jälkeen lisää kaalit, herneet, maissit ja pasta sekaan. Keitä seosta vielä niin että pastat pehmenevät ja tarvittaessa pidä lämpöä niin suurella että liemi keittyy hieman kasaankin. Pilko paprika. Kun pasta on kypsää lisää paprika ja pavut ja mausta. 
Keitto on parhaimmillaan lämpimänä.

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti

Mitä pidit? Olisi mahtavaa jos kommentoisit!

Blogger Widget