Anpan 豆沙麵包, paputäytteinen pulla

30. syyskuuta 2015


Japanilainen makea pulla, jossa sisällä punaisista adukipavuista valmistettu tahna. Nämä maistuvat välipalana tai jälkiruokana.


Tämä syskuu on mennyt todella nopeasti, toisaalta se on positiivsta, että on ollut tekemistä, mutta toisaalta haikeaa olla taas hitusen lähempänä joulua. Toisaalta joulu on positiivinen asia kaiken ruokansa suhteen, mutta toisaalta se tuntuu vuosi vuodelta tulevan nopeammin. Emme kuitenkaan tule siitä surulliseksi vaan iloitkaamme siitä, että Suomessa vielä toistaiseksi on neljä erilaista vuodenaikaa. Minä oikeastaan erityisesti pidän talvesta vuodenaikana, että sen lähestyminen ei yhtään haittaa. Keskityttäneen kuitenkin nyt aluksi vielä käsillä olevaan syksyyn.

Tälläkertaa ajattelin esitellä jälleen palan japanilaista ruokakulttuuria. Tälläkertaa kyseessä on anpan eli makea pulla, joka on täytetty punaisista adukipavuista valmistetulla makealla tahnalla. Tämänhetkiset trendipapuherkut kikherneistä ja mustapavuista eivät siis ole mitään papuherkkujen ensimmäisiä edustajia.Nimi anpan tulee kirjoitusmerkeistä 豆沙麵包, jotka tarkoittavat adukipaputahnaleipää suorana käännöksenä. 
Sanotaan, että anpanit keksittiin 1800-luvun puolella tavoitteena saada japanilaiseen makuun sopiva uusi hiivalla nostatettu leipä. Anpanit sitten saivatkin suuren suosion välipalatuotteena ja nykyään niitä saakin sitten valmiina lähes joka paikasta. Anpanit tarjoillaan tosiaan usein välipalana ja niitä on usein myynnissä yksittäisissä annospusseissa. Anpanista on myös ideoitu japanissa satuhahmo Anpanman, jonka pää on anpania ja hänen supervoimansa perustuvat anpanin täytteeseen. Ehkä pitää kuitenkin vielä suomessa odottaa hetki, ennenkuin saamme korvapuustimiehen kuvioihin.
Adukipapuja käytetään japanissa paljon ja niiden maku on mieto, mutta makeahko ja se muistuttaa mielestäni ehkä hieman kikhernettä. Adukit ovat keitettynä päältä punaisia, mutta sisältä vaalean kellertäviä. Adukipapuja saa nykyään Suomessa helpostikin, suuremmissa marketeissa saattaa olla kuivina tai esimerkiksi Punnitse&Säästästä löytyy ihan irtona. Etnisissä kaupoissa adukeja taas löytyy niin kuivina kuin kypsinäkin ja valmista paputahnaa, ankoa, löytyy jopa valmiina säilykepurkeissa. Valmista tahnaakin voi yhtä hyvin käyttää, jos siltä tuntuu, mutta halusin kokeilla tahnan valmistamista itse. Adukipaputahnaakin voidaan valmistaa usealla tavoin: kuorituista pavuista, siivilän läpi survomalla tai ihan vain murskaamalla papuja. Valmistustapa vaikuttaa lähinnä tahnan sileyteen ja ulkonäköön. Mielestäni anpaniin sopii mainiosti paputahna kuorineenkin, ei niitä pullan välistä huomaa.


Anpan valmistuu pitkälti kuten täytetty pulla. Taikina muistuttaa paljolti pullataikinaa, joten pullaoppeja on hyvä käyttää valmistuksessa. Jauhoja ei siis kannata käyttää liikaa, vaan on olennaista, että taikina pysyy mahdollisimman pehmeänä. Täytteen valmistuksessa pavut pitää ensin liottaa ja keittää, mutta aktiivista työskentelyä ei kovin paljoa kuitenkaan ole.
Anpanit koristellaan usein seesaminsiemenillä tai jätetään ihan vain sellaiseksi. Mielestäni mustat seesaminsiemenet näyttävät varsin hauskoilta pullan päällä, joten siinäkin mielessä niitä on kiva käyttää. Anpanien maku on pehmeä ja täyte on varsin makeaa ja hieman jauhoista, kuten pavuille on tyypillistä. Mielestäni adukitahna ei kuitenkaan ole mitenkään poikkeuksellisen voimakkaan tai oudon makuista, vaan ennemminkin vain erilaista.

Anpan

8 pullaa

Taikina
1½ dl     soijamaitoa
½ pss   kuivahiivaa
3 rkl    sokeria
n. 4 dl täysjyvävehnäjauhoja
2 rkl    margariinia

Täyte (anko)
1 dl kuivia adukipapuja
½ dl sokeria

vesi+siirappiseosta voiteluun
mustia seesaminsiemeniä koristeluun

Liota adukipapuja mielellään yön yli vedessä. Vaihda vesi ja keitä noi 5 minuuttia, vaihda keitinvesi vielä 2 kertaa ja keitä välissä 5 minuuttia. Vaihtojen jälkeen keitä papuja noin 1 tunti ja lisää vettä tarvittaessa, että kypsyvät ja pehmenevät (rakenteen hajoilu ei haittaa). Jos haluat, että pavut pysyvät kokonaisina, pidä kattilan vesipintaa vain pari senttiä papujen yläpuolella ja lisää vettä kun vanha haihtuu, tällöin pavut eivät liikuskele liikaa vedessä.


Valmista taikina sekoittamalla n. 40 asteiseen soijamaitoon kuivahiiva ja sokeri. Lisää sekaan puolet jauhoista ja sekoita hyvin. Lisää huoneenlämpöinen margariini ja hiljalleen lisää jauhoja, kunnes taikinan rakenne on sopivaa (ei liian tönkköä). Vaivaa muutama minuutti, kunnes taikina irtoaa hyvin sormista. Nosta taikina kohoamaan lämpimään vedottomaan paikkaan (kuten uuniin jossa valo, muttei lämpöä) noin tunniksi. Taikinan tulisi suunnilleen kaksinkertaistua.
Kun pavut ovat kypsiä, murskaa ne niin, että seokseen jää hieman sattumia. Lisää sokeri ja sekoita hyvin. Nosta jääkaappiin odottamaan.
Kun taikina on kohonnut, jaa se 8 yhtäsuureen osaan. Pyöritä jokainen osa palloksi ja kaulitse lätyksi (n. 10 cm halkaisija). Lusikoi lätyille noin 1½ rkl paputahnaa ja supista taikina nyytiksi yhteen. Käännä supistettu puoli alaspäin ja nosta leivinpaperille uunipellille. Toista kaikille pullille sama. Anna kohota vielä liinan alla 15-30 minuuttia, kunnes kohonneet hieman ja pyöristyneet.
Voitele vesi-siirappiseoksella ja ripottele seesaminsiemenet päälle.
Paista 200 asteisessa uunissa 8-10 minuuttia, kunnes saaneet kullanruskean pinnan.

Helpot kurpitsaletut

28. syyskuuta 2015


Yksinkertaista mutta hyvää. Kurpitsasoseen voi piilottaa kätevästi lättyihin. Kurpitsalätyt kelpaavatkin sitten aamupalalle tai ihan jälkiruuaksikin.


Mukavaa alkavaa viikkoa!
Viimeaikoina aikani on kulunut pitkälti gradua kirjoitellessa ja parin suorittamani kurssin parissa. Sitten kun tulee hieman hiljaisempia hetkiä kouluhommia suhteen, kuten nyt viikonloppuna, niin sitä todella huomaa ihmettelevänsä kun ei ole tekemistä. Tulee jotenkin hassulla tapaa tyhjä olo, kun ei teekään syystä tai toisesta sitä, mihin normaalisti kaikki aika tuntuu kuluvan. Etenkin sellaisina hetkinä, kun saa jotain suurempaa valmiiksi ja aikatauluihin ilmestyykin aukko, tuntemukset ovat varsin erikoisia. Sinänsä en valita saati halua valittaa siitä, että on paljon tekemistä tai on paljon aikaa, sillä molemmissa olotiloissa on puolensa. Kun on paljon tekemistä pysyy paljon orientoituneempana ja muutenkin tuntuu, että energia ehkä jopa riittää jotenkin paremmin ja sitä toivoo vain kunhan olisi aikaa. Sitten taas kun on aikaa, sitä taantuu helposti sille tasolle, ettei tee oikeasti yhtään mitään ja miettii vain mitä sitä oikeastaan tekisi. Niinpä siis olen tyytyväinen siihen, että tekemis- ja tekemättömyysjaksot vuorottelevat tässä sopivasti. Onhan tämä opiskeluaika vielä niin mukavan rentoa, että vielä ehtii työelämän parissa miettiä opiskeluaikaa haikaillen, kun ei ollut joka päivää aikataulutettuna jokaiselle normaalille arkipäivälle.
Mutta tästä pääsemmekin mukavan aasinsillan kautta siihen, että kun on paljon aikaa tekee myös helposti mieli syödä paljon ja tulee jopa myös laitettua paljon ruokaa. Sitä ei kuitenkaan jatkuvasti oikein pysty laittamaan ruokaa, koska ei ihan viitsi sitä kaikkea määrää syödä, jos se siis edes olisi fyysisesti mahdollista. Toisinsanoen mieleni tekisi välillä laittaa kokoajan vain ruokaa, mutta enpä sitten tiedä, että kenelle. 

Pakastimen perukoilta löytyi viimesyksynä(?) soseuttamaani kurpitsaa, joka pitten päätyi näihin lättyihin. Kurpitsa sopii mielestäni oikeastaan mihin tahansa, niinpä siis myös tällaisiin lättyihin, joten suosittelen kokeilemaan todella lämpimästi. Lätyistä tulee myös hauskan värisiä, hieman kellertäviä tai oransseja, riippuen toki itse kurpitsan väristä. Maku on myös mukava hieman makeahko, mutta oikein pehmeä. Näitä voisi syödä piehekön vuoren, mutta tyydyin kuitenkin pienempään määrään eli kolmeen lättyyn, jotka tästä taikinamäärästä kätevästi syntyvät.

Kurpitsaletut

3 x 10cm halkaisijan lettua

1 dl kurpitsasosetta
1 dl täysjyvävehnäjauhoja
1 kananmuna
½ dl maitoa
ripaus suolaa

öljyä paistamiseen

Sekoita taikinan ainekset keskenään ja anna taikinan turvota noin 15 minuuttia. Paista lättuja noin minuutti per puoli öljytyssä pannussa. Tarjoile esimerkiksi hillon tai soseen aknssa kanssa.

Terveellisempi mustikkakukko

24. syyskuuta 2015


Mustikoita pehmeässä ruiskuoressa. Perinteinen mustikkakukko toteutettuna hieman terveellisempänä versiona.


Tämä torstai alkoi hieman poikkeuksellisesti. Nukuin edellisenä yönä hieman huonosti, sillä näin aika levottomia unia, aamulla sitten kun heräsin, niin en ollut ihan varma olinko oikeasti hereillä. Kun avasin ikkunan, ulkona oli todella paljon sumua, vielä kymmenen maissa, kun kävelin yliopistolle, sumuverho ei näyttänyt yhtään hälvenevän. Toisaalta sumu oli kaikessa epätodellisuudessaan todella kaunista. Tällaisina aamuina olisi ihanaa kävellä metsässä ja ottaa valokuvia, oli kyse sitten silmistä tai kamerasta. Tällaisia erikoisia aamuja onneksi tulee aina ajasta aikaan ja se on jollain pysähdyttävällä tavalla kaunista. Suosikkiaamujani ovat oikeastaan juuri ne, kun mittari on nollan tuntumassa ja ulkona on talvea enteilevä haju ja ilmassa on sumua ja kenties maakin on kuurassa.

Jossain vaiheessa tulin puhuneeksi parin kaverini kaverini kanssa perinteisistä suomalaisista ruuista ja niiden syömisestä. Keskustelun aikana sitten ilmeni, että en ollut koskaan syönyt mustikkakukkoa, tieto hieman järkytti keskustelukumppaneitani. Onhan mustikkakukko toki perinteinen ruoka, tai ylipäätään asioiden piilottaminen ruistaikinakuoreen, mutta mielestäni ei kuitenkaan välttämättä niin iso juttu? Tai ainakaan omalla kotiseudullani Etelä-Pohjanmaalla, jossa uuniruoat eivät ole niinkään se juttu. Päätin sitten kuitenkin kokeilla tätä perinneruokaa, mutta tapojeni mukaisesti ei ihan niin perinteisenä. 
Kun tutkiskelin hieman reseptejä, niissä toistui pitkälti aina sama mantra voita, ruisjauhoja, lisäksi ohra- tai vehnäjauhoja ja sokeria. Näinpä sitten puolitin voin määrän ja käytin jatkona omatekoista omenasosetta ja sokerina intiaanisokeria. Taikinasta tuli raakanakin todella hyvää (tai kenties parempaa kuin kypsänä). Melkein söin siis taikinan sellaisenaan, mutta riitti sitä onneksi hieman tähän itse leivonnaiseenkin. Täytteenä mustikat eivät hirveästi lisäksi mitään kaipaakaan. Kokonaisuuden olisi kätevästi kruunannut vaniljakastike tai -jäätelö, joten tulevissa herkkuhetkissä se pitänee muistaa.


Tässä siis resepti lähes perinteisestä mustikkakukosta, joka on tapani mukaisesti boostattu terveellisemmäksi versioksi. Perinteitä kunnioittaen käytin kuitenkin voitakin taikinaan, mutta sen määrä on vain noin puolet alkuperäisestä. Tämä maistunee sellaisenaankin, mutta parhainta varmasti esimerkiksi jäätelön kanssa.

Mustikkakukko

6 annosta

Taikina
100 g voita
1 dl    omenasosetta
½ dl   intiaanisokeria
3 dl    ruisjauhoja
1 dl    ohrajauhoja
1 tl    leivinjauhetta

Täyte
5 dl   mustikoita
1 rkl  perunajauhoja
2 rkl  intiaanisokeria

Valmista ensin taikina. Sekoita huoneenlämpöinen voi ja omenasose keskenään. Lisää kuivat aineet ja nypi taikina sekaisin. Muotoile 2/3 ja 1/3 taikinasta kaksi palloa ja nosta taikina jääkaappiin hetkeksi, että se jämäköityy.
Sekoita mustikkoihin perunajauho ja sokeri.
Levitä 2/3 taikinasta uunivuoan pohjalle (esimerkiksi 20 cm halkaisijan vuoka) ja reunoille. Nostele mustikat taikinakulhoon ja tasoita. Kauli 1/3 taikinasta pyöreä levy ja aseta päälle. Tasoita riististi reunoista. Halutessasi voit vetää taikinan keskelle pari viiltoa.
Paista 200 asteisessa uunissa noin 45 minuuttia.

Pinaatti-mozzarellalasagne

22. syyskuuta 2015


Tässä loistavaa vaihtelua perinteiseen jauhelihatomaattilasagneen. Pinaatti ja mozzarella luovat loistavan makuyhdistelmän tekemättä lasagnesta kuitenkaan liian imelää. Siemenillä tai pähkinöillä lopputuloksesta tulee mukavan ruokaisa.


Harvoin tulee valmistettua lasagnea arkisin ruuaksi, mutta tulinpa sitten tehneeksi siihenkin poikkeuksen. Kunhan pitää vain annoskoon inhimillisenä ja valitsee täytteet oikein, lasagnekaan ei ole hullumpi vaihtoehto arkiruuaksi. Olen pitkänlinjan lasagnefanittaja ja elämä olisi varsin ankeaa ilman tätä oivaa keksintöä. Hauskinta lasagneissa on niiden muokattavuus, löytyy tomaattista ja juustoista lasagnea, pastalevyjen tilalla käytetään kasviksia kuten kesäkurpitsaa tai munakoisoa, voi siis käyttää ihan mitä vain ikinä haluaa, niin yksinkertaista. Tai ehkäpä jopa monimutkaista...
Oma suosikkilasagneni on ehdottomasti kyllä tätä nykyä tämän tyyppinen pinaatilla vuorattu versio. Pinaattia pitää tällaiseen lasagneen käyttää kyllä yllättävän paljon, että se oikeasti näyttää ja maistuu joltakin. Mutta ei siinä, pinaatti on hyvää ja sanotaan sen vielä olevan terveellistäkin, joten minulle kelpaa. Suurimpana ongelmana tässä lasagnessa on ollut sen proteiinipitoisuus. Nyt koitin ratkaista ongelmaa käyttämällä täytteessä auringonkukansiemeniä. Auringonkukansiemenet voi tässä tapauksessa korvata myös vaikka pähkinöillä, esimerkiksi cashewpähkinät sopisivat varmaan todella hyvin täytteeseen. Siemenet surautetaan pinaatin sekaan, eikä lopputuloksessa niiden olemassaoloa juuri edes huomaa paitsi paksummassa rakenteessa. Ei siis kannata kammoksua siementen käyttöä lasagnen täytteessä. Ja mikä parasta, siemenet toimivat todella loistavasti täytteessä ja suosikkiruokani ongelma on ratkaistu. Niinpä siis voin tämän ilosanoman ja iloreseptin kanssanne jakaa ja levittää hurmosta ympäri maailmaa: woowoowoo


Niin vaikeaa kuin lasagnekuvien ottaminen onkin, olin tälläkertaa jopa ihan tyytyväinen kuviini. Emme kuitenkaan tästä harmistu, että kuvat ovat keskimääräisen aneemisen näköisiä, vaan iloitkaamme hyvästä ruuasta. Tämä on siis erittäin herkullinen, ennakkoluuloisemmillekin ihmisille kelpaava kasvislasagne, josta ei mielestäni uuvu mitään. Juustoa toki lasagnesta löytyy varsin mukava määrä, mutta sehän tekee mausta vain entistä paremman ja herkullisemman.
Pinaatti maistuu täytteessä mukavan raikkaalta, miltä nyt pinaatti näin ylipäätäänkään yleensä maistuu. Auringonkukansiemenet puolestaan eivät maistu täytteessä hirveästi, mutta tuovat pinaattitäytteeseen mukavaa suutuntumaa ja tekevät siitä paksumman. Kannattaa siis kuitenkin surautella täyte aika tyynni tasaiseksi, sillä muutoin kovahkot siemenenpalat saattavat tuntua hieman epämukavilta syödessä. Kokonaisuutena siis hyvä ja herkullinen alternative lasagne.

Pinaatti-mozzarella lasagne

4 annosta

9-12 täysjyvä lasagnelevyä

Täyte
3        valkosipulinkynttä
2        pientä salottisipulia
300 g pakastepinaattia (tai noin 2x tuoretta)
1 tl     kuivattua basilikaa (tai pieni kourallinen tuoretta)
1 dl    auringonkukansiemeniä (tai pähkinöitä/manteleita)
2 tl     soijakastiketta
1 rkl   vaaleaa viinietikkaa (esim omena)
½ tl    yrttisuolaa
½ tl    jauhettua valkopippuria
150 g mozzarellajuustoa

Juustokastike
½ dl   oliiviöljyä
½ dl   täysjyvävehnäjauhoja
6 dl    maitoa
100 g juustoraastetta (emmental, mozzarella...)
½ tl    jauhettua valkopippuria

öljyä paistamiseen

Valmista täyte. Kuori ja pilko sipulit ja kuullota ne öljyssä pannulla. Lisää sekaan pinaatti ja anna paistua hetki, että pinaatti sulaa. Lisää sitten basilika ja auringonkukansiemenet ja sekoita hyvin, anna hautua muutama minuutti miedolla lämmöllä. Lisää soija, viinietikka, suola ja pippuri ja sekoita. Kaada täyte kulhoon ja surauta tasaiseksi sauvasekoittimella (tai suoraan tehosekoittimessa).
Valmista juustokastike sekoittamalla öljy ja jauhot kasarissa tahnaksi. Kun tahna on lämmennyt hetken ja kuplahtanut (älä paista) niin lisää maitoa hiljalleen kokoajan sekoittaen. Kun maito kiehahtaa, lisää juusto ja valkopippuri ja sekoita hyvin.
Kasaa lasagne kahdessa kerroksessa: neliskanttisen uunivuoan pohjalle puolet pinaattikastiketta, puolet mozzarellajuustosta siivutettuna levitetään vuoan pohjalle, kaadetaan puolet juustokastikkeesta päälle. Sama toistetaan lopuille aineksista. Päällimmäiseksi siis juustokastike. Halutessaan voi sen päälle vielä repiä hieman mozzarellaa.
Lasagnea paistetaan 40-50 minuuttia 175 asteisessa uunissa. Anna tekeytyä hetki uunistaoton jälkeen ennen syömistä.

Eteläpohjalaisilla juurilla marjaklimppisoppa

19. syyskuuta 2015


Perinneruokaa parhaimmillaan. Raikas marjakeitto yhdistettynä makeisiin taikinapalloihin eli klimppeihin. Tämä perinteinen jäkiruoka valmistuu kätevästi ja maistuu hyvältä.


Puolukkakausi on avattu nyt varsin mukavasti ja puolukoita voikin sitten urakalla käyttää eri ruokiin. Viiimeviikolla kun kävin puolukassa, marjat olivat vielä osittain raakoja, joten ehkä ne hiljalleen alkavat kypsyäkin. Puolukkahyytelö tosin jo päätyi jääkaappiin, sillä se nimenomaan kannattaa valmistaa hieman raaoista marjoista niiden sisältämän pektiinin takia. Pektiini toimii siis hyytelöimisaineena, jolloin hyytelöityminen tapahtuu puolukoiden omasta puolesta, eikä ylimääräisiä aineita tarvitse lisätä.
Pariin otteeseen olen eteläpohjalaisia juuriani mainostanut, mutta nyt voisi jälleen olla uusi hyvä syy asian hehkuttamiselle. Mielestäni murteet ja maakuntaerot ovat loistava asia suomalaisissa, josta ei pitäisi luopua. Valitettavasti kuitenkin yhä enemmän murteet ja kansanperinteet katoavat kun tietoa ei viedä uusille sukupolville. En voi hirveämmin väittää, että olisin perinteisimmästä päästä ihmisiä, tai että olisin saanut kunnon eteläpohjalaisen "koulutuksen" asioihin. Hassuinta kaikessa on se, että vasta näin vanhempana ymmärtää monia asioita mitä lapsena teki tai tuli opittua. Tai jos ei muuta, niin huomaa miten vaikeaa puhuminen eri murteisten ihmisten kanssa voi olla. Joudun todella usein toteamaan, että aina tavalliseksi luulemani sana ei olekaan ihan niin tavallinen muille. Esimerkiksi jopparin, eli pyörän tavaratelineen tai lestan eli satulan kanssa on ollut paljon hauskoja hetkiä ihmisillä kun olen yrittänyt selittää. Näitä sanoja aina ilmaantuu erilaisissa tilanteissa, eikä vastapuoli välttämättä edes tajua mainita, ettei ymmärrä jotain käyttämääni sanaa. 
Jokatapauksessa tästä avautumisesta huolimatta en tarkoita, että puhuisin kovinkaan leveää murretta tai mitään. Enemmänkin vain tapa lausua asiat tai painottaa tiettyjä kirjaimia yms. on erilainen, ja kommunikointi sujuu pääosin moitteettomasti. Maakuntiin liittyviä perinneruokia löytyy myös paljon, ja on aina hauska kuunnella mitä ihmiset laittavat tai eivät laita ruuaksi eri syistä. Esimerkiksi Etelä-Pohjanmaalla maksalaatikko kuuluu perinteisesti joulupöytään, kun taas muuallapäin suomea sitä syödään kaikkina muina aikoina. Etelä-Pohjanmaalla keittoruaat ja muut kattilassa valmistettavat ruuat ovat hyvin tavallisia. Pernoja ja soosia, kuten tavallista sanoa. Näinpä siis yksi eteläpohjalainen mielipiteitä jakava perinneruoka on klimppisoppa. Klimppisoppa valmistetaan perinteisesti lihaliemeen ja siinä on taikinasta valmistettuja keiton liemessä kypsytettyjä klimppejä ja lihaa. Jotkut väittävät, että tähän keittoon kuuluisi vielä rusinoitakin, mutta itse en allekirjoita väitettä suolaisen version osalta. Sitten kun taas klimppisopasta tehdään lihaton, toisinsanoen makea, on hyvin todennäköistä että klimppitaikinassa tai liemessä rusinoita löytää. Tällöin liemenä voi olla mehusta keitetty liemi tai kun halutaan oikein trahteereilla pröystäillä niin marjoista tehty liemi. Klimppisopan klimpit ovat siis keiton kiehuessa nesteeseen tiputeltavia taikinapaloja, jotka sitten kypsyvät keittämisen aikana ja maustuvat samalla.


Tällaiseen marjakeittopohjaiseen klimppisoppaan voi siis käyttää mitä tahansa marjoja, viinimarjoista tulee vamasti myös hyvä lopputulos. Omassa versiossani tosiaan puolukat saivat loistaa pääosassa. Marjakeitosta tulee hieman hapan puolukoita käyttäessä, mutta happamuutta tasapainottaa liemeen lisätty siirappi ja makeat klimpit. Klimppien tekeminen liemeen ei ole mitenkään hirveän vaikeaa, mutta saattaa sotkea hieman, joten ei kannata pyhätantussa ruokaa ruveta laittamaan. Vaikka keitto saattaa näyttää varsin kummalliselta, niin maku on loistava. Klimpit muistuttavat koostumukseltaan hieman keitettyä pastaa. Kannattaa siis kokeilla tätä oivaa perinneruokaa, joka on tosin tässä versiossa hieman äveriäämpi mitä muinoin perinteisesti vaatimattomissa oloissa valmistettiin.

Marjakeitto klimpeillä

4 annosta

Keitto
8 dl vettä
2 dl puolukkasurvosta (jos ei ole sokeroitua, lisää hieman sokeria keittoon)
½ dl siirappia
½ dl vettä
2 rkl perunajauhoja

Klimpit
50 g voita
1 dl vehnäjauhoja
½-1 dl maitoa
1 kananmuna
ripaus suolaa

Laita vesi ja siihen sekoitettu puolukkasurvos kiehumaan.
Valmista klimppitaikina kasarissa. Sulata ja kuumemma voi. Lisää sulaan voihin jauhot ja kypsennä hetki, älä ruskista. Nosta pois liedeltä ja sekoita siihen maito. Lisää maitoa ensin puoli desiä ja sekoita. Taikinan tulee olla juuri ja juuri sekoitettavan tahmaista, mutta ei murenevaa tai liian vetistä. Itselläni meni maitoa noin 70 ml. Anna taikinan jäähtyä jääkaapissa niin, ettei se ole kuumaa. 
Lisää kiehautettuun vesi-puolukkanesteeseen siirappi. Sekoita perunajauhot pieneen määrään vettä ja kaada ohuena nauhana puolukkanesteen sekaan kokoajan sekoittaen. Kiehauta.
Lisää hieman jäähtyneeseen klimppitaikinaan kananmuna ja suola, sekoita hyvin.
Anna marjakeiton kiehua ja ota kaksi teelusikkaa. Ota toisella lusikalla klimppitaikinaa ja kaapaise taikina toisella lusikalla pallona/kokonaisena kiehuvaan keittoon.
Keittoa voi välillä hieman sekoittaa kauhalla, etteivät perunajauhot/klimpit pala pohjaan, mutta jatkuvaa sekoitusta ei tarvita, kun kiehumiskuplat sekoittavat keittoa. Jatka näin lopulle klimppitaikinalle ja kypsennä klimppejä 5-10 minuuttia (viimeisen klimpin mentyä nesteeseen anna kiehua 5 min).
Anna keiton jäähtyä ennen tarjoilua.

Pehmeä keveämpi kanttarellikeitto

17. syyskuuta 2015


Tuoreet kanttarellit voi käyttää yksinkertaiseen keittoon. Punasipuli ja valkosipuli tuovat mukavasti makua keiton liemeen, mutta eivät maistu kuitenkaan selvästi sipulilta. Tässä keitossa on ihana kermainen rakenne, vaikka se ei kuitenkaan äveriäimmästä päästä ole.


Tällä viikolla pitää jo ehkä toden teolla myöntää, että syksy on tullut. En väitä, että se olisi suoranaisesti huono asia. Toisaalta on vaihteeksi mukavaa, kun vuodenaika vaihtuu, mutta toisaalta taas kesä jäi tälläkertaa hieman tulematta. Syksystä voi kuitenkin ajatella joitain positiivisia asioita hyvinkin valoisin mielin. Esimerkiksi kun illat ja ennenkaikkea aamut pimenevät (tai pysyvät kauemmin pimeämpänä) niin aamuisin valaistus on varsin miellyttävä. Valaistuksen sanotaan vaikuttavan hyvin paljon ihmisen vuorokausirytmiin, joten kun aamuisin on luonnostaan pimeämpää, niin uni on myös parempaa. Tässä taloudessa minä taidan olla se, jolle nukkuminen ei ole koskaan minkäänlainen ongelma, pystyn nukkumaan arviolta missä vain, milloin vain tai miten vain. Sitä kuitenkin ymmärtää paremmin unentarpeen tärkeyttä ja nukkumisen vaikeutta, kun jollain läheisellä ihmisellä on ongelmia sen suhteen. Siinä missä piutpaut piittaan ovatko verhot auki vai kiinni, paistaako ulkona aurinko, niin tuo toinen puolisko on äärimmäisen herkkä sen suhteen. Joskus tuo herkkyys on jopa ällistyttävää miten niin pieni määrä valoa, ääntä tai muuta häiriötekijää voi vaikuttaa. Aina sitä voi vain miettiä, että saa olla todella kiitollinen siitä, kun pystyy itse nukkumaan helposti.

Unesta pääsemmekin ruokaan, sillä ruokahan liittyy kaikkeen, eikö totta? Kun vatsa on mukavasti täynnä, niin unikin tulee paremmin ja niin edespäin. Mainitsinkin sieni(epä)onnestani jo aiemmin, joka on käytännössä vain jatkunut. Viikonloppuna kävin jälleen metsässä, ja sienet joko loistivat poissaolollaan, tai sitten ne oli jo kertaalleen syöty. Koska en ryhtynyt märehtimään pieneliöiden jälkeen jättämiä jäännöksiä, turvauduin asfalttipinnoitteelliselta alueelta metsästettyihin sieniin. Näinpä siis syntyi tämä ihanan herkullinen kanttarellikeitto. Monet kanttarellikeitot, joita olen ravintoloissa maistanut, ovat mielestäni jotenkin yltiökermaisia. Liemi on niin paksua että se meinaa hyytyä lusikkaan ja suuhun jää varsin rasvaisen oloinen tunne. Yritinkin siis kehitellä hieman kevyemmän liemen, joka olisi kuitenkin täyteläinen. Mielestäni onnistuin tässä operaatiossa hyvin ja keitosta tuli todella hyvää. Makutuomaritkin olivat varsin tyytyväisiä soppaani. Tätä voisi siis tehdä useamminkin, kunhan vain niitä sieniäkin tulisi kohdalle.


Tämä kevyempi, mutta kermainen kanttarellikeitto on todella yksinkertainen valmistaa. Keittämiseen voinee käyttää pidempäänkin aikaa, mutta jauhoilla suurustamalla keittoon saa paksuutta nopeammin. Punasipuli ja valkosipuli tuovat mukavaa makua, mutta sipuli ei liemessä itsessään maistu. Mielestäni hieman makeampi punasipuli sopii tähän keittoon loistavasti. 

Kanttarellikeitto

2-4 annosta

5 dl kanttarelleja
1 varrellinen punasipuli
1 valkosipulin kynsi
2 rkl margariinia
5 dl kasvislientä
2 dl (kaura)kermaa
ripaus mustapippuria

tarvittaessa 3 rkl täysjyvävehnäjauhoja liuotettuna pieneen vesimäärään

Revi kanttarellit paloiksi kasariin. Paista sieniä, kunnes neste alkaa haihtua. Kuori ja pilko sipulit pieneksi hakkelukseksi. Kun sienissä ei ole enää nestettä, lisää sipulit ja paista hetki. Lisää kattilaan kasvisliemi ja kerma ja kiehauta. Anna keiton poreilla puolisen tuntia, että se saostuu. Jos keitto on tässä vaiheessa vielä liian lievää, lisää 3 rkl vehnäjauhoja sekoitettuna veteen nauhana keittoon. Keitä keittoa vielä pari minuuttia. Tarjoile lämpimänä.

Onigiri, japanilainen riisipallo

14. syyskuuta 2015


Nämä riisipallot sopivat todella hyvin mukavaksi vaihteluksi evääksi käsinsyötävyytensä ja säilyvyytensä vuoksi. Valmistaminenkaan ei ole kovin vaikeaa, kunhan käytössä on sopivat apuvälineet. Täyte on helppo muovata omien makumieltymyksiensä mukaan.


Näin viikon alussa on aina ajankohtaista suoda hieman ajatuksia tulevan viikon ruokalistalle. Eväät ovat työviikon aikana varsin olennaisia, ja joka päivä ei viitsisi syödä ihan samaa, joten olisi hyvä, jos vaihtoehtoja löytyisi. Tässä tarjoankin siis yhden oman suosikkievätratkaisuni. Nämä ovat ennenkaikkea herkullisia, mutta myös kätevästi muunneltavissa makumieltymysten tai raaka-aineiden saatavuuden suhteen. Täytteeksi voi laittaa juuri sitä mitä kaapista löytyy, tai sitten ei yksinkertaisesti mitään.

Kyseessä on siis onigirit eli japanilainen riisipalloruoka. Onigirit ovat todella suosittuja japanissa suurelta osin siksi, että ne säilyvät huoneenlämmössä ja niitä on kätevä syödä kiireessä missä tahansa. Onigireistä on tarjolla ties montako erilaista variaatiota, onhan se todella vanha ja perinteinen ruoka. Ihan vanhimmat versiot ovat ymmärtääkseni olleet nimenomaan pelkästä riisistä tai ehkä hieman suolatusta riisistä koostuvia riisipalloja tai hieman myöhemmin esimerkiksi säilötyllä luumulla täytettyjä ja levään käärittyjä. Sittemmin on kuitenkin tullut monia erilaisia vaihtoehtoja, kuten kuivattua tai suolattua kalaa, levää, kasviksia, friteerattuja ruoka-aineita jne.

Onigiri sekoitetaan monesti virheellisesti sushiin tai sen variaatioksi. Näin ei kuitenkaan ole, sillä onigiri on paljon vanhempi ja "tylsempi" ruoka. Sanotaan, että riisipalloja tarjoiltiin aikoinaan sen vuoksi, että syömäpuikkoja ei oltu keksitty ja riisi piti pystyä syömään jotenkin järkevästi. Onigiri myös yleensä maustetaan nimenomaan suolalla, eikä riisiviinietikalla. Kuitenkin nämäkin "säännökset" ovat hiljalleen löystymässä, ja maustamisvaihtoehtoja on yhtä monta kuin on tekijää. Myös täytevaihtoehdoissa ollaan erittäin luovia ja onigireja voidaan jopa paistaa, jolloin saadaan rapeampi lopputulos.

Pidän onigireista juuri siksi, että ne ovat niin käteviä ja monipuolisia. Eväät tuntuvat aina paljon mukavammilta, kun ne ovat nätissä muodossa ja silloin ruokahetki on pientä luksusta. Tulen aina iloiseksi kun olen laittanut evääksi onigirin ja kun sen lopulta saa syödä odottelun jälkeen. Monesti valmistan onigirit jo edellisenä päivänä välttääkseni aamun kiireet, tällöin kääre-norilevä helposti hieman pehmenee, eikä toimi ihan yhtä tehokkaasti kiinnipitokohtana syödessä. Täyttämisen voi toki tehdä vaikka vasta aamullakin, mutta illalla se on vain niin kätevää. Onigiri säilyy hyvin yön yli kelmuun käärittynä, jolloin riisi ei pääse kuivamaan ja kelmukääre on helppo ottaa laukkuun joukkoon ja syödä siitä suoraan.

Onigiri, riisipallo

noin 3 onigiria

Tahmea riisi
1½ dl    riisiä (käytän tummaa puuroriisiä)
1 3/4 dl vettä

Mausteita riisiin
suolaa
yrttisuolaa
furikakea (riisimaustetta jossa mausteita, kuivattua kasvissilppua, norilevää, siemeniä...)
riisiviinietikkaa

Täytevaihtoehtoja
mitä tahansa kasviksia raakana tai kypsänä (porkkana, parsakaali, kurkku...)
paputahnaa/hummusta
maustettua soijarouhetta

Koristelu
norilevää
seesaminsiemeniä

Riisi huuhdellaan ensin hyvin. Riisiä ensin liotetaan kylmässä vedessä kymmenisen minuuttia. Sen jälkeen keitetään noin 15 minuuttia vedessä ja haudutetaan suunnilleen saman verran poissa lämmöltä. Riisiä ei kannata sekoitella valmistuksen aikana tai se puuroutuu liikaa. Anna riisin jäähtyä kunnolla ennen käyttämistä.

Riisi maustetaan perinteisesti vain suolalla. Jos kuitenkin riisiin haluaa lisämakua, voi maustamiseen käyttää esimerkiksi japanilaista riisimaustetta furikakea, joka sisältää vaihtelevissa määrin mausteita, kuivattua kasvissilppua, norilevää, siemeniä yms. Maustamisen voi myös tehdä kuten sushiriisille eli riisiviinietikalla, sokerilla ja suolalla. Tähän määrään riisiä noin 2 rkl riisiviinietikkaa ja 1rkl sokeria ja ripaus suolaa on hyvä määrä.

Kun riisi on jäähtynyt ja maustunut, riisipallot voi täyttää. Täytevaihtoehtoja on yhtä monta kuin kokkaajaakin, joten mielikuvitusta saa käyttää ja laittaa asioita omien makumieltymysten mukaisesti. Perinteisesti onigireissä käytetään täytteinä asioita, jotka säilyvät huoneenlämmössä, kuten pikkelöityjä vihanneksia/hedelmiä kuten luumua tai ihan vain tuoreita kasviksia. Mukavaa vaihtelua onigireihin kuitenkin saa vaihtelemalla täytteitä. Mm. paputahnat tai vastaavat sopivat oikein hyvin täyttävään onigiriin tai mikseipä vaikka kypsä porkkanakin.
Onigirin täyttäminen on helpointa tehdä kelmua apuna käyttäen. Kelmu asetetaan kämmenelle, siihen lusikoidaan pari lusikallirsta riisiä ja taputellaan kuppimaiseksi kämmenen syvennystä vasten. tämän jälkeen täyte asetetaan riisin keskelle ja täytteen päälle jälleen pari-kolme lusikallista riisiä. Kelmu käännetään kiinni ja riisi muotoillaan peittämään täyte ja vastaamaan haluttua muotoa. Riisiä ei kuitenkaan kannata painella ihan hirveästi, ettei se muussaannu, mutta sen verran kuitenkin, että se pysyy tiiviinä kiinni. Usein teen haluamani muodon, esim. kolmion ja painelen sitten riisikakun pöytää vasten tasaiseksi.

Koristeluun käytetään perinteisesti norilevää, josta tehdään riisipalloon ns. kädensija. Erilaisia variaatioita on ja tässä vaiheessa norilevällä voi vaikka leikitelläkin ja tehdä hauskoja muotoja. Yksinkertaisinta on kuitenkin leikata noin parin-kolmen sentin paksuinen suikale arkista ja asettaa se riisin yhdelle reunalle. Myös seesaminsiemenistä tulee kivan näköinen koristelu kun niitä ripottelee riisin pintaan.
Tässä vaiheessa käytetty kelmu on kätevä, sillä riisipallon voi sitten kääriä siihen ja ottaa sillä mukaan. Näin siis syntyy helppo eväs joka on mukava ottaa joukkoon ja syödä kiireessäkin. Se myös säilyy hyvin huoneenlämmössä.

Inkivääri-mansikkahillo

11. syyskuuta 2015


Vielä ehtii säilöä kesän marjoja, mansikoitakin vielä joissain paikoin tarjolla, joten tämä herkullinen hillo on näppärä toteuttaa ja tuo hieman uutta perinteiseen mansikkahilloon.


Mainiota loppuviikkoa! Kelit käytännössä vain paranevat, vaikka syksyksi tätä ajankohtaa väittävät. Hassuinta tällaisessa kelissä on se, että ei oikein tiedä, mitä pitäisi laittaa päälle ulos lähtiessään. Aamuisin on aina kylmä, keskiviikkoaamunakin suorastaan henki höyrystyi kun odottelin bussia pysäkillä. Sitten taas iltapäivällä oli niin lämmin, että takissa tuli suorastaan kuuma. Mutta emme kuitenkaan tule tästä surulliseksi, sillä kerrospukeutuminen on niin hieno keksintö, että sitten voinee vain ottaa ylimmät vaatekerrokset pois ja valitella sitten kun joutuu kulkemaan takki kainalossa. 
Mutta tästä hieman kummallisestakin kesästä ja syksystä on ollut se hyöty, että marjasadot ovat sopivan eriskummalliset. Kuka olisi voinut kuvitella, että syyskuussakin on vielä mansikoita hyvin saatavilla. Ja koska hävikkiviikon mukaisesti emme halua heittää mitään hukkaan, nämä kaikki mansikat on pakko syödä ennenkuin menevät huonoksi. Toinen hyvä vaihtoehto syömiselle on säilöminen, jota jälleen harjoitin omien mansikoideni osalta. Toteutin hieman erikoisemman, inkiväärillä ja sitruunamelissalla maustetun mansikkahillon. Pidin lopputuloksesta kovasti, sillä inkivääri tuo mukavaa mausteisuutta hilloon, jota sitruunamelissa tasapainottaa raikkaudellaan. Inkivääri ei kuitenkaan hyökkää makuna päälle, vaan tuo vivahteen itsestään. 
Myös sokerin määrä tässä hillossa ei ole päätä huimaava, ja sikäli viimevuoden hillonvalmistukseeni on luottaminen, tällä sokeri ja melatinmäärällä tämän hillon tulisi säilyä avaamattomana jopa puoli vuotta, ellei enemmänkin (jos siitä sitä riittää niinkin pitkälle) ja avattuna ainakin kuukauden, jos kontaminaatioita ei ole tapahtunut. Myös tiivistepaperi korkin alla auttaa säilyvyydessä tai purkkien väärinpäin säilyttäminen, jolloin purkin suusta tulee ilmatiivis. Tai vielä yksinkertaisempi keino on syödä kaikki heti samantien pois, niin säilyttämisestä ei tule ongelmaa.


Tässä hillossa tosiaan jätin mansikat hieman isommiksi paloiksi, kuten kuvasta näkyy. Mielestäni on kiva, kun hillossa on kunnolla sattumia, joten isommat mansikat menevät nätisti muutamaan palaan ja pienemmät kokonaisena tai puoliksi. Hillon rakenne on myös sopivan paksua, että sitä voisi käyttää vaikka lättyjen päällä tai muissa jälkiruuissa. Koska sokerin määräkään ei huimaa päätä, niin mikseipä sitten aamupalallekin. Säilykkeissä kuitenkin sokerin määrän tulee olla jonkinlainen, että ylipäätään säilyvyys ja vitamiinien säilyminen ovat taattuja. 
Melatin on osoittautunut ihan mukavaksi säilyttämistuttavuudeksi. Itse suosin ehkä mieluiten tätä sinistä, sillä sen avulla pystyy tekemään varsin vähäsokerisia hilloja, joskin kyseisessä tuotteessa on itsessään jo jonkin verran sokeria. Ihmettelen hieman, kun kaupassa on tarjolla vihreää melatinia, jota mainostetaan sokerittoman säilytyksen toteuttajana, vaikka tuote sisältääkin hedelmäsokeria eli fruktoosia... Toisinsanoen, kyseessä voi olla jopa pahempi vaihtoehto kuin tavallisella sokerilla sokeroitu tuote. Sinistä siis voisin suositella omalta osaltani, sillä saa lievempiinkin hilloihin mukavan tiiviin rakenteen, sillä hyytelöimisagentti on varsin tehokas. Hilloja siis vain valmistelemaan.

Inkiväärimansikkahillo

noin 8 desiä hilloa

1 kg   mansikoita (noin 2 litraa)
50 g   inkivääriä (noin 10 cm pala)
2 dl    sokeria
½ dl   vettä
½ pss sinistä melatinia
1        kourallinen sitruunamelissaa

Perkaa mansikat ja laita kattilaan. Kuori ja raasta inkivääri mansikoiden sekaan. Lisää sekaan myös sokeri ja vesi. Kiehauta ja keitä parisen minuuttia, kunnes mansikat pehmenevät, jos mansikat kovin isoja, puolita. Lisää puolet sinisestä melatin pussista ja sekoita hyvin. Anna kiehua vielä pari minuuttia. Revi sitruunamelissa hillon sekaan ja sekoita. Anna hieman jäähtyä.
Annostele steriloituihin lasipurkkeihin ja laita kannet paikoilleen. Anna jäähtyä ennen jääkaappiin laittoa. 
Säilytä jääkaapissa.

Kanttarellipasta

9. syyskuuta 2015


Kanttarellit sopivat mainosti pastaan ja tuoreet yrtit tuovat samaan settiin mukavasti makua. Kun pastalaatuna käyttää vielä pavuista valmistettua pastaa, niin annoksen ravintoarvotkin ovat kohdillaan.


Tämä viikko on edennyt puoliväliinsä jälleen yllättävän nopeasti, mutta ainakin omalta osaltani viikko on ollut varsin mukava tietokonesäätöjä lukuunottamatta. Yllätysyllätys selaimeni rupesikin sitten toimimaan yhtä mystisesti kuin lakkasi toimimasta. Hieman turhauttaa, mutta kaikki hyvin loppu hyvin, niin aina parempi.
Pidän kovasti sienistä, mutta jostain syystä sienionneni metsällä ei ole ollut kovinkaan kehuttava. Kantarelleja olen ollut metsästämässä useampaan otteeseen, mutta tuloksetta. Mustikkoja ja juolukkoja on sen sijaan löytynyt pilvin pimein, edes jotain siis. Olen viimeisen kuukauden aikana tutkiskellut sienilajeja hieman enemmän ja olinkin juttelemassa erään Marttojen jäsenen kanssa, joka neuvoikin sitten hieman haperojen tunnistamisesta. Ehkä sitten siinä olisi seuraava haasteeni ennen suppilovahverojen saapumista. Onneksi vaikka muiden sienten kanssa ei olisikaan tuuria, niin suppilovahveroihin voi aina luottaa.
Nämä kanttarellit tosiaan metsästin omin pikku kätösin torilta ja ne olivatkin todella hyvälaatuisia. Rasiassa ei ollut kuin pari palaa huonoja ja muuten oli täyttä priimaa. Toreilla on nyt myös muutenkin ihanat valikoimat syksyisempiä kasviksia. Juurekset ovat siis mitä parhaimmillaan. Tuskin maltan odottaa, että löydän kotimaista spagettikurpitsaa tai vielä parempaa omat spagettikurpitsani kasvavat säädyllisiin mittoihin. Ehkä vielä se ehtii, kun lämmintä säätä on onnekseli vielä luvattu.


Tämän pastan valmistus on todella helppoa ja yksinkertaista. Kuulin jostain, että kun kanttarellit repii leikkaamisen sijaan, niiden mausta lähtee se viimeinenkin kitkeryys. Kokeilin tätä kikkaa ja kitkeryyttä ei kyllä sienistäni löytynyt, tosin eipä ollut hirveämmin vertailukohtaa. Mutta repiminen siis ainakin tuottaa hyvän lopputuloksen, eipähän sienten tarvitsekaan olla hienoja säännöllisen muotoisia paloja. Maku tässä on sopivan mieto, mutta maukas. Tuore rosmariini tuo mukavan vivahteen, mutta ei ole kuitenkaan liian voimakas peittääkseen muita makuja alleen. Käyttämäni härkäpapupasta oli myös hyvän makuista, enkä itse ainakaan edes olisi osannut kertoa maun perusteella, että se sisälti härkäpapua. Tämä ruoka sopii siis hieman nirsommillekin sienten ystäville.

Kanttarellipasta

4 annosta

200 g  härkäpapupastaa
1         (varrellinen)punasipuli
1         iso valkosipulin kynsi
5 dl     kanttarelleja
1         kourallinen tuoretta pinaattia
10        tuoretta rosmariinin lehteä
1 prk   kaurakermaa (käytin Plantin french herbs makua)
ripaus mustapippuria
ripaus suolaa

öljyä paistamiseen

Keitä pasta.
Pilko sipulit ja kuullota syvällä pannulla. Revi kanttarellit niiden sekaan ja kypsennä. Kun sienistä ei enää irtoa nestettä, revi pinaatit ja rosmariinit sekaan. Kun pinaatti on pehmennyt lisää kypsä pasta ja noin puoli desiä keitinvettä. Lisää sekaan kerma ja anna kiehua. Neste saa hieman tiivistyä tässä vaiheessa, ettei pannun pohjalla ole juoksevaa nestettä.
Lisää lopuksi mausteet ja tarjoile hetimiten.

Kesäkeitto ei perunaa kaipaa

7. syyskuuta 2015


Kesäkeittoon yleensä laitetaan perunoita, mutta se onnistuu oikein hyvin myös ilman perunoita. Vielä on tuoreita kesäkasviksia saatavilla, joten olkaa luovia ja nauttikaa kesä(syys)keitoistanne!


Mukavaa alkuviikkoa. Viikonloppuni sujui varsin mukavissa merkeissä osallistuessani Tampere-talolla järjestettyyn Tracon-tapahtumaan, sen jälkeen kotiin päästyäni kuitenkin tuli hieman mutkia matkaan. Jostain syystä käyttämäni selain päätti sanoa sopimuksensa irti ja lakata toimimasta. Yritin vähän kaikennäköistä värkkäilyä sen korjaamiseksi, mutta mikään ei tuntunut toimivan eikä googlekaan osannut vastata tarpeeseeni. Olen tottunut käyttämään kyseistä selainta jo nyt usean vuoden ajan ja näinpä siis kirjanmerkkeihin oli kertynyt kirjanmerkkejä vajaa parisataa. Kirjanmerkkeihin olen vuosien varrella keräillyt kiinnostavia kokeilemisen arvoisia reseptejä, joten niiden menettäminen tuntuisi äärimmäisen epämukavalta. Koska selain ei toiminut, niin eivät myöskään kirjanmerkkini olleet saatavilla. Aluksi ehdin jo luulla, että olin menettänyt ne iäksi, mutta sitten lopulta useamman tunnin värkkäyksen jälkeen lopulta sain edes kirjanmerkkini pelastettua, onneksi. Selaimen toimimattomuus pysyy yhä mysteerina ja mikä kummallisinta, sama tapahtui myös kannettavalleni. Sinänsä hassua, että kahteen erilliseen laitteeseen tuli sama ongelma kutakuinkin yhtäaikaa, mutta katsotaan mitä käy. Long story short: vaihdoin sitten lopulta selainta ja sain kirjanmerkkini talteen, mutta hermot ja huvitus ehtivät kyllä ikävästi palaa lähelle loppua.
Mutta nyt kun ongelma on lähestulkoon ratkaistu mysteeria lukuunottamatta voimme jälleen toimia suhteellisen normaalisti. Niinpä siis tässä oiva maidottoman kesäkeiton resepti. Usein ihmettelen suomalaisten keittojen perunapainotteisuutta. Jokaisessa ei sosekeitossa tuntuu aina olevan perunat pohjana ja niitä onkin sitten yli puolet keiton kiinteistä aineksista. Onhan se peruna ihan hyvää, mutta joskus vaihtelukin tekee hyvää. Näinpä siis käytin keitossani miedon makuisia palsternakkoja ja nauriita ikäänkuin korvaamaan perunoita. Lopputulos oli mielestäni onnistunut ja tasapinoinen.
Kuvatessani ruokaa lautasenikin päätti haljeta. Kun olin asettanut lautasen kuvauspisteelleni ja ottanut jo muutaman kuvan, yhtäkkiä kuului napsahdus ja lautaseen tuli särö aiemmin lohjenneen palan kohtaan. Noh, särö ei sittemmin murentunut eikä lähtenyt levenemään, joten ehkä lautasta voinee käyttää. Nähdään mitä tapahtuu parin pesukerran jälkeen. Hassua vain miten lohkeaminen tapahtui yhtäkkiä vain.


Tämä kesäkeitto on siis toteutettu ns. poikkeuksellisesti ilman perunaa. Kasviksista on hyödynnetty kaikki osat (paitsi kuoret. Parsakaalin ja kukkakaalin varret ja lehdet sopivat keittoon varsin hyvin ja näyttävätkin kivalta kaiken seassa. Kasviksia voinee tähän keittoon upottaa enemmänkin ja mitä nyt sattuu olemaan ja haluaa käyttää. Kaurakerma tuo liemeen ihanan kermaisen maun tekemättä siitä kuitenkaan liian raskaan oloista, suosittelen kokeilemaan sitä perinteisen maitoliemen tilalla.

Kesäkeitto ilman perunoita

4 annosta

2     kesäporkkanaa
2     naurista
1     iso palsternakka
1     pieni parsakaali
1     pieni kukkakaali
1     kourallinen herneitä
1     kasvisliemikuutio
2 dl kaurakermaa
2 tl  soijaa
1 tl  valkopippuria

Kuori ja siisti kasvikset. Laita porkkanat, nauriit ja palsternakka kattilaan ja lisää vettä että ne peittyvät juuri ja juuri. Keitä viitisen minuuttia. Lisää loput kasvikset ja kasvisliemikuutio. Keitä 10-15 minuuttia, kunnes kasvikset kypsyvät. Lisää keittoon kaurakerma ja mausta.

Smoothiedrinkit feat. kookos-mantelijuoma

3. syyskuuta 2015


Smoothieiden kanssa voi vaikka hieman leikitellä ja pyöräyttää näyttäviä drinkkejä viikonlopun kunniaksi (tai miksei arjenkin). Omasta maasta tuoreet marjat sopivat mainiosti smoothieen, kunhan vain kirpeyden saa taltutettua. Myös hieman vähemmän tunnettu vesikrassi on loistava pohja vihersmoothielle hieman kiiviä muistuttavalla maullaan.


Tarina näiden jännittävien smoothieiden taustalla on varsin iloisten yllätysten keräelmä. Kaikki lähti liikkeelle siitä, kun olin Citymarketissa tapani mukaan tuijottelemassa kasvismaitohyllyä ja pähkäilemässä mitä sieltä oikein ottaisin joukkoon. Viisasin siinä sitten äidilleni, että tuo Alpron kookos-riisijuoma on todella hyvää. Katsoimpa sitten viisaamani purkin kylkeä paremmin ja tunnistin kuvasta kookospähkinän ja mantelin. Pianpa tämä purkki olikin jo sitten kädessäni ja vielä nopeammin ostoskorissani. Näemmä siis ihan uunituore Alpron tuote, josta ei vielä ollut missään tietääkseni mainostettu. Vieressä oli myös suklaakookosjuoma, mutta tämä kookos-mantelijuoma vei kyllä voiton. Näinpä siis olin jatkamassa kauppareissuani ja ajattelin kokeilla tuota juomaa heti johonkin smoothieen pohjaksi. Vihannesosastolla etsiskelin matkaani pinaattia, joka oli loppu, tämän jälkeen lehtikaalta, joka sekin oli loppu. Lopulta sitten päädyin vesikrassiin, joka on todella herkullinen salaattipohjavärkki, mutta myös loistava vihersmoothieissa. Sen maku raikkaan hedelmäinen, mutta kuitenkin pehmeä. 
Näinpä siis palasin kaupasta ja lähdin lenkittämään koiraamme. Huomasinkin sitten juuri lenkille lähdettyäni kypsät marja-aroniat puskissaan. Niinpä sitten lenkin tehtyäni kävelin sisälle kourallisen marja-aronioita kanssa. Juoksimpa sitten vielä koiran kanssa uudelleen pihalle tarkistamaan marjapensaamme. Ajatuksissani oli ensin puna- ja mustaviinimarjat, mutta kävikin ilmi, että kaikki nämä vuodet marjojamme laiminlyöneet linnut olivat sitten päättäneet tänä vuonna tehdä yllätyshyökkäyksen ja syödä kaikki marjamme. Enpä tullut tästäkään vielä surulliseksi, sillä piikikkäät karviaispuskat olivat saaneet olla rauhassa. Kun sitten menin karviaisia keräämään, totesin, että pitää tehdä se nopeasti, sillä koiramme söi niitä kiivasta vauhtia...


Pääsimpä sitten marjoineni päivineni sisälle ja koirakin tuli sopivasti ruokittua (onneksi katolla metelöivät varikset rupesivat kiinnostamaan parin marjan jälkeen sitä enemmän, niin sain itselleni marjat). Näinpä siis lähdin kehittelemään kolmea erilaista smoothieta Alpron kookos-mantelijuomaan. Pääraaka-aineina siis toimivat vesikrassi, marja-aroniat ja karviaiset. Alla olevassa kuvassa vasemalta oikealle karviainen, marja-aronia ja (yllätys yllätys) vesikrassi.


Tämä (alla oleva) ensimmäinen kirpsakka karviaisjuoma on varsin kirpeä, nimensä mukaisesti. Riippuu paljolti siitä, millaisia karviaisia on saatavilla, itse käytin punaisia ja vihreitä sekaisin. Punaiset omat oman kokemukseni mukaan monesti hieman kirpeämpiä kuin kunnolla kypsyneet vihreät karviaiset. Makeutusta siis saa ja kannattaa lisätä sen mukaan mikä tuntuu itsestä sopivalta. Tätä smoothieta pehmentää maapähkinävoi ja kaakaojauhe tuo samalla mukavaa suklaisuutta makuun. Pidin lopputuloksesta ja raatini arvosteli tätä juomaa mukavan kirpeäksi ja täyteläiseksi. Maku kuulemma muistutti myös hieman talkkunaa.


Seuraavana valokeilassa on aistikas aroniavirvoke, jossa siis tosiaan käytetty hapanta marja-aroniaa. Käytin banaania tuomaan makeutta ja pehmeyttä aronian rinnalle ja pellavansiemenrouhetta tuomaan sopivaa paksuutta. Banaani todentotta vei marja-aronialta sen tunnusomaisen "kieltäkuivattavan" happamuuden ja lopputulos oli ihanan samettinen ja pehmeä. Melkein olisi voinut kuvitella juovansa vadelmasmoothieta. Tämä smoothie oli raatini suosikki ja sai kehuja erityisesti pehmeästä mausta ja mukavasta rakenteesta. 


Viimeisenä sitten oma suosikkini, viettelevä vesikrassimalja. Vesikrassi sopii todella mainiosti smoothieen, ja ihmettelen hieman, miksei sitä näe käytettävän missään vihersmoothieissa. Jokatapauksessa omiin smoothieihini se on tullut jäädäkseen ja maku on loistava. Banaani tuo hieman makeutta ja sitruuna hapokkuutta. Lopputulos on ihanan raikas, mutta pehmeä. Voisi melkein kuvitella, että juoma sisältäisi kiiviä tai muuta hedelmää, mutta ei. Vesikrassi on tämän kaiken herkun takana. Raatini kuvaili juomaa ihanan pehmeäksi, mutta oikein raikkaaksi. Väri oli kuulemma myös pirteä ja hassu.


Smoothiet Alpron kookos-mantelijuomasta

1 annos/alaotsikko

Kirpsakka karviaisjuoma
1        kourallinen karviaisia
2 dl    Alpron kookos-mantelijuomaa
1 rkl  maapähkinävoita
2 rkl  kaakaojauhetta
(1 rkl hunajaa)

Aistikas aroniavirvoke
1      kourallinen marja-aronioita
2 dl  Alpron kookos-mantelijuomaa
½     banaani
1 rkl pellavansiemenrouhetta

Viettelevä vesikrassimalja
1     kourallinen tuoretta vesikrassia
1 dl Alpron kookos-mantelijuomaa
½    banaani
2 tl  sitruunamehua


Jokainen smoothieista valmistuu perkaamalla marjat/vihreät ja yhdistämällä aineet tehosekoittimeen ja surauttamalla tasaiseksi.

Vatukkalajikkeet syynissä, lopputuloksena vadelmapiirakka

2. syyskuuta 2015


Eri vatukkalajikkeita voi käyttää raikkaaseen piirakkaan. Piirakka on maidoton ja kananmunaton, joten se sopii useisiin ruokavalioihin. Piirakan voi syödä sellaisenaan tai vaikka vaniljakastikkeen kanssa.


Näemmä ollaan jo keskiviikossa tällä viikolla. Jotenkin alkuviikko on vierähtänyt todella nopeasti omalta osaltani. Hommiakin on toki riittänyt, kesätyöni päättyi ikäänkuin virallisesti, mutta koska tekemäni homma on osa opintojani, jatkan niiden parissa vielä hieman. Ensimmäinen opiskeluperiodi lähti myös käyntiin, joten pitänee taas opetella opiskelemaan uudelleen. Oikeastaan mukavaa vaihtelua jälleen palata luennoille ja opiskella, vaikka kesällä töissä olikin todella mukavaa. Nyt ruuanlaitolle tuleekin olemaan hieman enemmän aikaa, kun päivät eivät ole niin yhtenäisen pitkiä, joten katsotaan mitä kaikkea saan aikaiseksi.


Tällä kertaa vuorossa olisi vatukat. Eikä kyseessä ole vain yhden vadelmalajikkeen piirakka vaan kolme eri lajiketta on päässyt loistamaan herkullisella maullaan. Mökkitontilamme (tai sen välittömässä läheisyydessä) kasvaa siis kolmea eri vadelmalajiketta: puutarhavadelmaa, villivadelmaa ja tuoksuvatukkaa. Yllä olevassa kuvassa voikin nämä kolme vadelmalajiketta erottaa toisistaan järjestyksessä vasemmalta oikealle. Villivadelma osoittautui varsin satoisaksi tänä vuonna takapihallamme ja puskat löytyivät lähestulkoon yllätyksenä, sillä aiemmin marjoja ei ole tullut kovinkaan paljoa. Tuoksuvatukkapensaat ovat puolestaan tontillamme koristekasveina ja ne ovat osoittautuneet satoisiksi muutamima viimevuosina. Jostain syystä isoin puskamme ei tuota juuri marjoja ollenkaan, mutta tästä pääpensaasta irrallaan oleva pienempi puska sitten taas suoltaa marjoja tämän tästä. Tällä keräyskerralla sato oli huimat 20 vadelmaa. Puutarhavadelma on taas kuin ihmeen kaupalla selviytynyt pihallamme, se oikeastaan vain siirrettiin erääseen kohtaan tontin sivulla, koska se versoi ja levisi liikaa paraatikukkapenkissä. Näinpä se sitten kuitenkin tuottaa satoaan ja on tyytyväinen uudessa kodissaan. Mutta kerrompa hieman sitten näistä vadelmalajikkeista ja niiden eroista omien kokemuksieni perusteella
Puutarhavadelma on pensasmaisemmissa puskissa kasvava hallittavissa oleva vadelmalajike, johon tulee suurehkot säännöllisen malliset marjat, jotka ovat siistejä ja pitävät muotonsa hyvin. Niiden maku on näistä lajikkeista ehkä miedoin. Tämä vadelma on se, mitä tyypillisesti kaupoissa ja toreilla on myytävänä.
Villivadelma taasen on hyvin puutarhavadelman näköinen laji, joka on alkukantainen ja sen takia marjat jäävät pieniksi ja epämääräisen mallisiksi. Kerätessä marjat hajoavat helposti, eikä niihin välttämättä muodostu vadelmalle tyypillistä kuppirakennetta. Puskat, joissa villivadelma kasvaa, voivat olla käytännössä minkä mallisia tai kokoisia tahansa. Takapihallamme kasvavat villivadelmat olivat puolesta metristä pariin metriin, pensaikko kasvaa myös varsin hallitsemattomasti, mutta on kuitenkin varsin valikoiva kasvupaikan suhteen. Yllä olevassa kuvassa villivadelma viidakko on oikeassa reunaa.
Tuoksuvatukka on varsin yleinen puutarhan koriste- tai valonsuojakasvi. Se kasvaa helposti parimetriseksi pensaaksi ja varjostaa hyvin tai jopa aitaa. Lehdet ovat isoja ja hienon mallisia ja puska teettää varsin tehokkaasti maasta uusia versoja, vaikka sitä yrittääkin leikellä. Toisin kuin välillä saattaa kuulla puhuttavan, tuoksuvatukan marjat ovat syötäviä. Aluksi itsekin luulin toisin, mutta lopulta sitten selvisi, että marjat ovat oikein herkullisia ja hyviä. Tuoksuvatukan marjat eivät kuitenkaan säily kovinkaan pitkään pehmeän rakenteensa vuoksi. Ne ovat hieman kirpeähköjä ja maistuvat "hajuvedeltä" toisinsanoen ovat kukkaisemman makuisia kuin kaksi muuta mainitsemaani lajiketta. Tuoksuvatukan marja on leveä, mutta ei kovin syvä, vadelmalle tyypilliset pallukat ovat pienempiä ja pehmoisempia. Yllä olevassa kuvassa tuoksuvatukkapensas yläoikealla.


Tästä informaatiopläjäyksestä järkyttyneenä voimmekin sitten lohduttaa itseämme tällä herkullisella piirakalla. Vadelmina tässä piirakassa käytin pääasiallisesti villivadelmaa. Koristeluun päätyi muutama tuoksuvatukka ja pensasvadelmat päätyivät ahnaaseen suuhuni ennen piirakkaan pääsemistä. Mielestäni tämä piirakka onnistui hyvin ja maku oli sopivan raikas, mutta pehmeä. 
Pohjataikinasta tulee sopivan kiinteä, joten piirakkaa voisi syödä vaikka kädestäkin, mutta lusikallakin syöminen onnistuu ongelmitta, kunhan reunasta ei tee liian paksua. Makeutta piirakassa on mielestäni oikein hyvin, sillä vadelmat ovat itsessään tosi makeita, ainakin omat versioni. Mutta jos kuitenkin haluaa herkutella oikein ultimaattisella tavalla, voi piirakan oheen heittää vaikka hieman vaniljakastiketta.

Vadelmapiirakka

16 cm irtopohjavuoallinen

Pohja
2 dl     täysyjyvävehnäjauhoja
½ dl    kauraleseitä
½ dl    kookosjauhoja
3/4 dl  kasvimaitoa (käytin hasselpähkinää)
3/4 dl  öljyä
1 tl      vaniljasokeria
ripaus suolaa

Täyte
3 dl  vadelmia
1 rkl perunajauhoja
1 rkl ruokosokeria

koristeluun vadelmia

Valmista pohja sekoittamalla aineet keskenään. Muodosta taikinasta pallo, jos taikina vielä liian rakeista, lisää vielä ruokalusikallinen maitoa. Levitä taikina 16 cm irtopohjavuoan pohjalle (leivinpaperi levitetty vuoan pohjalle) ja nosta sitä myös vuoan reunoille. 
Sekoita vadelmat, perunajauhot ja sokeri. Kaada vuokaan pohjataikinan päälle. Tasaa taikinan reunat marjojen tasalle.
Paista 175 asteisessa uunissa 20-25 minuuttia.
Anna jäähtyä ennen tarjoilua, koristele vadelmilla
Blogger Widget