Terveellisempi mustikkakukko

24. syyskuuta 2015


Mustikoita pehmeässä ruiskuoressa. Perinteinen mustikkakukko toteutettuna hieman terveellisempänä versiona.


Tämä torstai alkoi hieman poikkeuksellisesti. Nukuin edellisenä yönä hieman huonosti, sillä näin aika levottomia unia, aamulla sitten kun heräsin, niin en ollut ihan varma olinko oikeasti hereillä. Kun avasin ikkunan, ulkona oli todella paljon sumua, vielä kymmenen maissa, kun kävelin yliopistolle, sumuverho ei näyttänyt yhtään hälvenevän. Toisaalta sumu oli kaikessa epätodellisuudessaan todella kaunista. Tällaisina aamuina olisi ihanaa kävellä metsässä ja ottaa valokuvia, oli kyse sitten silmistä tai kamerasta. Tällaisia erikoisia aamuja onneksi tulee aina ajasta aikaan ja se on jollain pysähdyttävällä tavalla kaunista. Suosikkiaamujani ovat oikeastaan juuri ne, kun mittari on nollan tuntumassa ja ulkona on talvea enteilevä haju ja ilmassa on sumua ja kenties maakin on kuurassa.

Jossain vaiheessa tulin puhuneeksi parin kaverini kaverini kanssa perinteisistä suomalaisista ruuista ja niiden syömisestä. Keskustelun aikana sitten ilmeni, että en ollut koskaan syönyt mustikkakukkoa, tieto hieman järkytti keskustelukumppaneitani. Onhan mustikkakukko toki perinteinen ruoka, tai ylipäätään asioiden piilottaminen ruistaikinakuoreen, mutta mielestäni ei kuitenkaan välttämättä niin iso juttu? Tai ainakaan omalla kotiseudullani Etelä-Pohjanmaalla, jossa uuniruoat eivät ole niinkään se juttu. Päätin sitten kuitenkin kokeilla tätä perinneruokaa, mutta tapojeni mukaisesti ei ihan niin perinteisenä. 
Kun tutkiskelin hieman reseptejä, niissä toistui pitkälti aina sama mantra voita, ruisjauhoja, lisäksi ohra- tai vehnäjauhoja ja sokeria. Näinpä sitten voi muuttui margariiniksi ja määrä puolittui määrän ja käytin jatkona omatekoista omenasosetta ja sokerina intiaanisokeria. Taikinasta tuli raakanakin todella hyvää (tai kenties parempaa kuin kypsänä). Melkein söin siis taikinan sellaisenaan, mutta riitti sitä onneksi hieman tähän itse leivonnaiseenkin. Täytteenä mustikat eivät hirveästi lisäksi mitään kaipaakaan. Kokonaisuuden olisi kätevästi kruunannut vaniljakastike tai -jäätelö, joten tulevissa herkkuhetkissä se pitänee muistaa.


Tässä siis resepti lähes perinteisestä mustikkakukosta, joka on tapani mukaisesti boostattu hieman terveellisemmäksi versioksi.Tämä maistunee sellaisenaankin, mutta parhainta varmasti esimerkiksi jäätelön kanssa.

Mustikkakukko

6 annosta

Taikina
100 g margariinia
1 dl    omenasosetta
½ dl   intiaanisokeria
3 dl    ruisjauhoja
1 dl    ohrajauhoja
1 tl    leivinjauhetta

Täyte
5 dl   mustikoita
1 rkl  perunajauhoja
2 rkl  intiaanisokeria

Valmista ensin taikina. Sekoita margariini ja omenasose keskenään. Lisää kuivat aineet ja nypi taikina sekaisin. Muotoile 2/3 ja 1/3 taikinasta kaksi palloa ja nosta taikina jääkaappiin hetkeksi, että se jämäköityy.
Sekoita mustikkoihin perunajauho ja sokeri.
Levitä 2/3 taikinasta uunivuoan pohjalle (esimerkiksi 20 cm halkaisijan vuoka) ja reunoille. Nostele mustikat taikinakulhoon ja tasoita. Kauli 1/3 taikinasta pyöreä levy ja aseta päälle. Tasoita riististi reunoista. Halutessasi voit vetää taikinan keskelle pari viiltoa.
Paista 200 asteisessa uunissa noin 45 minuuttia.

2 kommenttia :

  1. Oletko kokeillut keventää maitorahkalla?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista!
      En ole kokeillut. Tein tämän reseptin maidottomana, joten rahka ei silloin oikein sovi kuvioon.

      Poista

Mitä pidit? Olisi mahtavaa jos kommentoisit!

Blogger Widget