Vatukkalajikkeet syynissä, lopputuloksena vadelmapiirakka

2. syyskuuta 2015


Eri vatukkalajikkeita voi käyttää raikkaaseen piirakkaan. Piirakka on maidoton ja kananmunaton, joten se sopii useisiin ruokavalioihin. Piirakan voi syödä sellaisenaan tai vaikka vaniljakastikkeen kanssa.


Näemmä ollaan jo keskiviikossa tällä viikolla. Jotenkin alkuviikko on vierähtänyt todella nopeasti omalta osaltani. Hommiakin on toki riittänyt, kesätyöni päättyi ikäänkuin virallisesti, mutta koska tekemäni homma on osa opintojani, jatkan niiden parissa vielä hieman. Ensimmäinen opiskeluperiodi lähti myös käyntiin, joten pitänee taas opetella opiskelemaan uudelleen. Oikeastaan mukavaa vaihtelua jälleen palata luennoille ja opiskella, vaikka kesällä töissä olikin todella mukavaa. Nyt ruuanlaitolle tuleekin olemaan hieman enemmän aikaa, kun päivät eivät ole niin yhtenäisen pitkiä, joten katsotaan mitä kaikkea saan aikaiseksi.


Tällä kertaa vuorossa olisi vatukat. Eikä kyseessä ole vain yhden vadelmalajikkeen piirakka vaan kolme eri lajiketta on päässyt loistamaan herkullisella maullaan. Mökkitontilamme (tai sen välittömässä läheisyydessä) kasvaa siis kolmea eri vadelmalajiketta: puutarhavadelmaa, villivadelmaa ja tuoksuvatukkaa. Yllä olevassa kuvassa voikin nämä kolme vadelmalajiketta erottaa toisistaan järjestyksessä vasemmalta oikealle. Villivadelma osoittautui varsin satoisaksi tänä vuonna takapihallamme ja puskat löytyivät lähestulkoon yllätyksenä, sillä aiemmin marjoja ei ole tullut kovinkaan paljoa. Tuoksuvatukkapensaat ovat puolestaan tontillamme koristekasveina ja ne ovat osoittautuneet satoisiksi muutamima viimevuosina. Jostain syystä isoin puskamme ei tuota juuri marjoja ollenkaan, mutta tästä pääpensaasta irrallaan oleva pienempi puska sitten taas suoltaa marjoja tämän tästä. Tällä keräyskerralla sato oli huimat 20 vadelmaa. Puutarhavadelma on taas kuin ihmeen kaupalla selviytynyt pihallamme, se oikeastaan vain siirrettiin erääseen kohtaan tontin sivulla, koska se versoi ja levisi liikaa paraatikukkapenkissä. Näinpä se sitten kuitenkin tuottaa satoaan ja on tyytyväinen uudessa kodissaan. Mutta kerrompa hieman sitten näistä vadelmalajikkeista ja niiden eroista omien kokemuksieni perusteella
Puutarhavadelma on pensasmaisemmissa puskissa kasvava hallittavissa oleva vadelmalajike, johon tulee suurehkot säännöllisen malliset marjat, jotka ovat siistejä ja pitävät muotonsa hyvin. Niiden maku on näistä lajikkeista ehkä miedoin. Tämä vadelma on se, mitä tyypillisesti kaupoissa ja toreilla on myytävänä.
Villivadelma taasen on hyvin puutarhavadelman näköinen laji, joka on alkukantainen ja sen takia marjat jäävät pieniksi ja epämääräisen mallisiksi. Kerätessä marjat hajoavat helposti, eikä niihin välttämättä muodostu vadelmalle tyypillistä kuppirakennetta. Puskat, joissa villivadelma kasvaa, voivat olla käytännössä minkä mallisia tai kokoisia tahansa. Takapihallamme kasvavat villivadelmat olivat puolesta metristä pariin metriin, pensaikko kasvaa myös varsin hallitsemattomasti, mutta on kuitenkin varsin valikoiva kasvupaikan suhteen. Yllä olevassa kuvassa villivadelma viidakko on oikeassa reunaa.
Tuoksuvatukka on varsin yleinen puutarhan koriste- tai valonsuojakasvi. Se kasvaa helposti parimetriseksi pensaaksi ja varjostaa hyvin tai jopa aitaa. Lehdet ovat isoja ja hienon mallisia ja puska teettää varsin tehokkaasti maasta uusia versoja, vaikka sitä yrittääkin leikellä. Toisin kuin välillä saattaa kuulla puhuttavan, tuoksuvatukan marjat ovat syötäviä. Aluksi itsekin luulin toisin, mutta lopulta sitten selvisi, että marjat ovat oikein herkullisia ja hyviä. Tuoksuvatukan marjat eivät kuitenkaan säily kovinkaan pitkään pehmeän rakenteensa vuoksi. Ne ovat hieman kirpeähköjä ja maistuvat "hajuvedeltä" toisinsanoen ovat kukkaisemman makuisia kuin kaksi muuta mainitsemaani lajiketta. Tuoksuvatukan marja on leveä, mutta ei kovin syvä, vadelmalle tyypilliset pallukat ovat pienempiä ja pehmoisempia. Yllä olevassa kuvassa tuoksuvatukkapensas yläoikealla.


Tästä informaatiopläjäyksestä järkyttyneenä voimmekin sitten lohduttaa itseämme tällä herkullisella piirakalla. Vadelmina tässä piirakassa käytin pääasiallisesti villivadelmaa. Koristeluun päätyi muutama tuoksuvatukka ja pensasvadelmat päätyivät ahnaaseen suuhuni ennen piirakkaan pääsemistä. Mielestäni tämä piirakka onnistui hyvin ja maku oli sopivan raikas, mutta pehmeä. 
Pohjataikinasta tulee sopivan kiinteä, joten piirakkaa voisi syödä vaikka kädestäkin, mutta lusikallakin syöminen onnistuu ongelmitta, kunhan reunasta ei tee liian paksua. Makeutta piirakassa on mielestäni oikein hyvin, sillä vadelmat ovat itsessään tosi makeita, ainakin omat versioni. Mutta jos kuitenkin haluaa herkutella oikein ultimaattisella tavalla, voi piirakan oheen heittää vaikka hieman vaniljakastiketta.

Vadelmapiirakka

16 cm irtopohjavuoallinen

Pohja
2 dl     täysyjyvävehnäjauhoja
½ dl    kauraleseitä
½ dl    kookosjauhoja
3/4 dl  kasvimaitoa (käytin hasselpähkinää)
3/4 dl  öljyä
1 tl      vaniljasokeria
ripaus suolaa

Täyte
3 dl  vadelmia
1 rkl perunajauhoja
1 rkl ruokosokeria

koristeluun vadelmia

Valmista pohja sekoittamalla aineet keskenään. Muodosta taikinasta pallo, jos taikina vielä liian rakeista, lisää vielä ruokalusikallinen maitoa. Levitä taikina 16 cm irtopohjavuoan pohjalle (leivinpaperi levitetty vuoan pohjalle) ja nosta sitä myös vuoan reunoille. 
Sekoita vadelmat, perunajauhot ja sokeri. Kaada vuokaan pohjataikinan päälle. Tasaa taikinan reunat marjojen tasalle.
Paista 175 asteisessa uunissa 20-25 minuuttia.
Anna jäähtyä ennen tarjoilua, koristele vadelmilla

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti

Mitä pidit? Olisi mahtavaa jos kommentoisit!

Blogger Widget