Puolukkaiset kookos-mantelimuffinssit (G, Ve)

18. lokakuuta 2015


Puolukka ja kookos ovat loistava makupari, joten näissä gluteenittomissa ja vegaanisissa muffinsseissa niiden yhdistelmä toimii. Kookos tuo täyteläistä makua ja pehmentää puolukan kirpeyttä. Mantelijauhe tekee taikinasta puolestaan pehmeän huokoista.


Mainiota sunnuntaita!
Viikko on jälleen lopuillaan ja sunnuntainahan (kuten kaikkina muinakin viikonpäivinä) on luvallinen syy herkutella! Nämä jopa terveelliseksi luokiteltavat gluteenittomat puolukkaiset kookosmuffinssit maistuvat jälkiruokana sellaisenaan tai etenkin kahvipöydässä lämpimän juoman ohessa. Huomasin pystyväni syömään näitä aivan liian rikollisen suuren määrän putkeen, joten kanattaa olla tarkkana...


Idea näihin muffinsseihin lähti oikeastaan siitä ajatuksesta, että kookos ja puolukka sopivat mainiosti yhteen. Toisaalta kokemukseni näistä kahdesta yhdessä ovat olleet hieman traumaattisia. Kun olin yläasteella, äitini eräs hyvä ystävä tuli meille kylään, ja lupasin sitten leipoa jotain kahvipöytään. Olin nähnyt lehdessä ohjeen hyydytettävästä juustokakusta, joka oli kaksikerroksinen. Alempi, vaaleanpunainen, kerros oli puolukkainen ja ylempi, valkoinen, kerros oli kookoksinen. Tämä kakku täytti kaikki unelmani ja niinpä sitten sitä tein. Koska liivatteella ja minulla oli aikoinaan varsin myrskyinen suhde, se ei tehnnyt tässäkään tapauksessa poikkeusta (yksi syy miksi en pidä liivatteen käytöstä eläinperäisyyden lisäksi).

Valmistusvaiheessa siis jo jouduin sulattamaan liivatteet kahteen otteeseen, että sain sileän lopputuloksen, sillä ne meinasivat aina klimppiintyä. Sitten lopulta onnistuin (tai ainakin luulin niin) ja laitoin kakun jääkaappiin hyytymään seuraavaa päivää odotellen.
Vieraan sitten saapuessa avasin kakkuvuoan ja totesin että ylempi kookoskerros kyllä on hyytynyt, mutta alempi puolukkakerros on klönttistä ja vaaleanpunaista räkää muistuttavaa mömmöä, josta puolet jo oli sitten valunutkin pöydälle. Sain kakun kuitenkin kursittua jonkinlaiseen kasaan ja tarjoiltavaksi, mutta kakku ei todellakaan ollut sellaista mitä sen oletin olevan.

Niinpä sitten jätin ajatuksen puolukasta ja kookoksesta yhdessä taka-alalle ajatuksissani ja tyydyin nuolemaan haavojani. Nyt kuitenkin viimevuosina, kun olen järkytyksestäni päässyt yli, niin olen jälleen todennut, että puolukka ja kookos ne vain sopivat niin hyvin yhteen, joten ehkä syy olikin liivatteessa, jota en sittemmin ole enää käyttänyt. Niinpä siis sitten tarjoankin ohjeen, joka ei ole liivatteesta kuullutkaan ja sopii samalla useammanlaiseen erilaiseen erikoisruokavalioon.


Muffinssit ovat siitä käteviä tarjottavia vieraille, että niitä on helppo syödä. Joko lusikalla tai sitten suoraan kädestä. Tein nämä muffinssit silikonisissa muffinssivuoissa, jolloin reunan muoto tulee piparkakkumaiseksi, mutta itse paperivuokaa ei tarvitse käyttää, tai muffinssia kaapia irti metallipannusta. Olen usein huomannut metalliset muffinssipannut hieman ärsyttäviksi pesemisen suhteen, jos taikinaa on paistunut hieman vuoan pinnalle, sitä saa tuskin mitenkään irti. Pannu on liian iso tiskialtaaseen liotettavaksi ja vettä räiskyy sitten joka paikkaan kun pannua yrittää pestä. Olen pitänyt myös potentiaalisena vaihtoehtona sitä, että en yksinkertaisesti ole vielä vain ymmärtänyt kyseisen muffinssipannun salaisuutta. Ehkä jonain päivänä joku kertoo minulle senkin.


Nämä muffinssit on yksinkertaista valmistaa ja aikaakaan siihen ei mene paljoa. Mantelijauhe tekee taikinasta todella pehmeää ja huokoista, kuten puolikkaasta muffinssista näkee ylläolevassa kuvassa. Taikina pysyy kuitenkin todella hyvin kasassa, eikä se kaivannut muita sidosaineita. Puolukat tekevät taikinasta hauskan väristä ja halutessaan ne voi lisätä taikinaan murskattuinakin, jolloin taikina värjäytyy hieman tasaisemin vaaleanpunertavaksi. Mantelista tulee myös jännittävällä tavalla taikinaan pientä makeutta, maku muistuttaa ehkä aavistuksen runebergintorttumaista lopputulosta. Mielestäni kuitenkin lopputulos oli todella onnistunut ja nämä olivat todella hyviä vielä parina seuraavanakin päivänä jääkaapista napsittuna!

Puolukkaiset kookos-mantelimuffinssit

10 muffinssia

Taikina
1 rkl   kookosöljyä
½ dl   kookospalmusokeria/intiaanisokeri
1½ dl mantelimaitoa
4 dl    mantelijauhetta (määrä voi hieman vaihdella riippuen jauheen karkeudesta)
1 dl    kookoshiutaleita
½ tl    ruokasoodaa
½ tl    leivinjauhetta
1 rkl   sitruunamehua
2 dl     puolukoita (jos jäisiä tai survosta pyörittele 2 tl perunajauhossa)

Kuorrutus
1 tlk kookosmaitoa (jääkaappikylmänä)
makeutukseksi vaahterasiirappia maun mukaan

puolukoita koristeluun

Sulata kookosöljy ja liuota kookossokeri siihen (eli että ei jää suuria rakeita vaan seoksesta tulee tahnamaista). Lisää seokseen sitten mantelimaito, kuivat aineet ja sitruuna. Sekoita taikina hyvin sekaisin. Lisää tarvittaessa mantelijauhetta, taikinasta tulisi tulla lusikoitavan jämäkkää (paksua perunamuusia). Sekoita lopuksi puolukat varovasti taikinaan.
Lusikoi taikina muffinssivuokiin ja tasaa taikina ettei jää piikkejä, muoto säilyy kutakuinkin sellaisenaan. Perinteisen kokoisia muffinsseja taikinasta tulee noin 10 kappaletta. Paista 175 asteisessa uunissa 15-20 minuuttia. Kun koittaessa taikina ei ole muffinssin keskikohdassa pehmeää, ne ovat valmiita.
Anna muffinssien jäähtyä kunnolla ennen kuorruttamista. Vatkaa jääkaappikylmän kookosmaidon kermaosa vaahdoksi ja lisää halutessasi makeutukseksi vaahterasiirappia. Koristele muffinssit kookoskermalla ja puolukoilla.
Tarjoile heti tai anna makujen tasaantua muutama tunti jääkaapissa.

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti

Mitä pidit? Olisi mahtavaa jos kommentoisit!

Blogger Widget