Kaapit tyhjäksi -banaanileipä

9. joulukuuta 2015


Kun kaapissa lopuu epämääräisiä jauho- ja hiutalepussien jämiä, voi ne kätevästi käyttää vaikka banaanileipään. Samalla pääsee eroon myös hyvin ruskistuneista banaaneista. Halutessaan tähän voi upottaa myös jämämausteiden rippeet. Jouluisemman banaanileivän saa käyttämällä piparkakkumausteita.


Tajusin tuossa juuri, että en ole vielä onnistunut jouluvaloja laittamaan ikkunaan, mutta ehkä nyt sitten tästä noustuani nekin voisin laittaa. Joulukuu on vain vierähtänyt salakavalasti aluilleen. Mutta ehtinen vielä kuitenkin tarpeeksi vielä siitä hössöttää tulevina viikkoina, täytyyhän sitä olla sitä tätä ja tuota jouluruokaa ja herkkua tarjolla.

Käykö kenelläkään muulla ikinä niin, että jauhopussijämiä tuppaa kerääntymään kaappiin? Tai puurohiutaleita? Minulla niitä tuntuu tämän tästä kerääntymään, varsinkin hiutaleissa, niitä jää pussin pohjalle sen verran vähän, että uutta kattilallista ei viitsi tehdä ja sitten pussi arkistoituukin kaappiin. Näinpä siis olisi hyvä keksiä jokin kätevä käyttötarkoitus tällaisiin tapauksiin. Kun pöydällä sattuu olemaan myös muutama arkistoituva banaani, joiden tärkkelyskonsentraatio laskee huimaa vauhtia. Tässä siis loistava resepti tällaisia hätätapauksia varten, kaikki vain samaan kulhoon, uuniin ja se on siinä.

Minulla oli tähän leipään käytössä sekalainen määrä kaurajauhoja ja tattarijauhoja, hiutaleissa puolestaan kauraa, hirssiä ja ohraa. Halutessaan kuitenkin leivän voi toteuttaa täysin gluteenittomanakin käyttämällä vain gluteenittomia jauhoja ja hiutaleita. Jauhojen määrässä kannattaa kuitenkin olla tarkkana, ettei niitä käytä liikaa, sillä monet gluteenittomat jauhot ovat kovin hienojakoista ja niitä tarvinnee käyttää hieman vähemmän. 


Tällä ohjeella banaanileivästä tulee käytännössä täysin sellainen kuin itse haluat, jauhot ja hiutaleet voi valita juuri sen mukaan mitä on tarjolla, kunhan niiden määrään kiinnittää hieman huomiota, tai vastaavasti lisää yhden banaanin, jos taikina tuntuu liian puudilta. Mausteita voi myös surutta käyttää ja suosittelenkin laittamaan niitä paljon, sillä muuten makua ei saa nimeksikään.

Banaanileipä

26 cm leipävuoallinen

4-5 tummaa banaania (noin 5 dl sosetta)
2 dl valinnaisia jauhoja
2½ dl valinnaisia hiutaleita/leseitä
½ dl pähkinöitä/manteleita/siemeniä
1 tl ruokasoodaa
1 tl mausteita mielen mukaan (kanelia, neilikkaa, kardemummaa...)

Koristeluun 1 banaani

Soseuta banaanit. Lisää jauhot, hiutaleet, rouhitut pähkinät/siemenet ja sooda (ja mausteet). Sekoita hyvin. Kaada taikina 26 cm leipävuokaan.

Viipaloi yksi banaani ja taikinan päälle ja paista leipää 200 asteisessa uunissa noin 40 minuuttia. Anna jäähtyä ennen kumoamista.
Tarjoile sellaisenaan tai lisukkeiden, kuten vaahterasiirapin ja omenasoseen kanssa.

Halutessasi voit lusikoida taikinan myös muffinssivuokiin, tällöin paistoaika on 20-30 minuuttia.

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti

Mitä pidit? Olisi mahtavaa jos kommentoisit!

Blogger Widget