Kastanjariisi 栗ご飯

17. tammikuuta 2016


Oletko hypistellyt kastanjoita kaupassa, mutta et ole keksinyt niille käyttötarkoitusta? Tässä olisi yksi loistava pääruokavaihtoehto kastanjoille. Kastanjoiden kuoriminen on hieman työlästä, mutta lopputulos on vaivan arvoinen.


Mukavaa sunnuntaita!

Taisimpa lupailla hieman lisää ohjeita, joissa käytetään kastanjoita, täältä siis pesee. Kaupoissa on juuri nyt hyvin tarjolla tuoreita kastanjoita, monesti on vaikea keksiä niille sopivaa käyttötarkoitusta. Tarkoituksenani oli esitellä pari ohjetta, joita kastanjoista pystyy valmistamaan. Tammikuun alussa julkaisin ohjeen matchalla maustetusta kastanjakakusta ja nyt olisi luvassa kurigohan 栗ご飯 eli kastanjariisi. 

Kastanjariisi on japanissa usein syysruoka, sillä kastanjat ovat silloin sesongissa. Suomessa kastanjoita näyttää nykyään saavan kaupoista loppusyksystä talveen asti, joskus toki muinakin aikoina. Kastanjat maistuvat itsessään jauhoisilta, mutta makeilta. Kun kastanjat keittää yhdessä riisin kanssa, niiden luontainen makeus tulee selvästi paremmin esille ja niistä tulee paljon makua riisiinkin. Kastanjariisi on hyvin yksinkertainen ruoka, josta saa vähälläkin maustamisella erinomaisen ruuan. 

Kastanjariisiin usein tyypillisesti käytetään makeaa riisiä (mochigome, sweet/glutinous rice), jossa on hieman makeampi maku ja riisi jää tahmaisemmaksi. Kyseistä tuotetta saattaa löytyä Suomestakin aasiakaupoista, mutta omalle kohdalleni ei ole vielä toistaiseksi sattunut. Näinpä siis tyydyin vain perisuomalaiseen puuroriisiin, joskin sen tummaan versioon.


Kastanjariisi on yksinkertainen, mutta hieman aikaavievä ruoka. Mielestäni se sopii hyvin pääruuaksi, kunhan ohessa on sopivia lisukkeita, kuten kasviksia. Söin itse kurigohanini paahdetun parsakaalin ja porkkanoiden sekä raastetun retikan kanssa. Jokainen saa toki itse valita mieleisensä kasvikset oheen. Mustat seesaminsiemenet sopivat hyvin kastanjariisin päälle, ja toivat annokselle mukavasti ulkonäköä. Niinpä siis herkuttelemaan.

Kastanjariisi

2 annosta

n. 10 kastanjaa
1½ dl tummaa puuroriisiä
2 dl vettä
1 rkl miriniä (voi korvata omenaviinietikalla + ripauksella sokeria)
ripaus suolaa
1 rkl mustia seesaminsiemeniä

Laita tuoreet kastanjat (kuorineen) runsaaseen veteen keittymään 30 minuutiksi.
Huuhtele riisi muutaman kerran ja jätä veteen likoamaan kastanjoiden kypsymisen ajaksi. Kuori kastanjat lämpiminä. Niissä on kova ulkokuori ja ohut, pehmeä sisäkuori, poista molemmat. Laita kuoritut kastanjat riisin ja veden kanssa kattilaan.
Laita riisi keittymään ensin levy täysillä että riisi kiehuu pari minuuttia (jos vettä kovin vähän, lisää pari ruokalusikallista), jonka jälkeen hauduta riisi kypsäksi miedolla lämmöllä 15-20 minuuttia, älä availe kantta välissä. Sammuta levy ja anna vetäytyä kymmenisen minuuttia, kunnes riisi kypsyy (jos sinulla on valurautalevyt, jätä kattila vain puolittain levylle, ettei riisit pala pohjaan, keraaminen/induktio jäähtyy nopeammin).
Mausta riisi mirinillä, suolalla ja ripottele seesaminsiemenet sekaan. Jaa riisi kahteen kulhoon ja tarjoile kasvisten kanssa esim. höyrytetty parsakaali ja porkkana.

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti

Mitä pidit? Olisi mahtavaa jos kommentoisit!

Blogger Widget