Maukkaat pikkusämpylät mozzarellasydämellä (Ve)

28. huhtikuuta 2016


Entä jos sämpylöitä ei tarvitsisikaan vaivautua täyttämään ennen syömistä? Tässä loistava herkku illanistujaisiin tai miksei vaikka vappupiknikille?


Heipä hei!

Nyt ollaankin jo torstaissa, hupsista. Emme tule siitä kuitenkaan surullisiksi, sillä nämä leivät parantavat mahdollisesti aiheutuneen pahan mielen. En tiedä oikein miksi, mutta jostain syystä en ole oikein koskaan ollut niinsanotusti sämpyläihminen. Leipä on ihan hyvää ja silleen, mutta syön mielummin leivänpuolikkaani molemmat yksittäisenä kokonaisuutena, enkä päällekkäin sämpylänä. Hampurilainen toki lienee asia erikseen, mutta en niissäkään pidä massiivisista höttösämpylöistä ja usein yläpuoli siirtyykin huomaamattomasti paremman puoliskon lautaselle. Joskus olisin voinut sanoa lukeutuneeni leipäaddikteihin, mutta nykyään syön leipää lähinnä satunnaisemmin tai käytän alustana muulle ruualle. Voisitko sinä elää vain leivällä vai syötkö mielummin viljasi puurossa?


Leipä onkin monilla se must-juttu aamupalalla tai välipaloilla, jopa pääruokien lisukkeena. Viimeaikoina toki leipien suosio on kokenut kovahkon kolauksen uusien ruokavaliovillitysten myötä ja perinteinen vehnäleipä joutuukin keksimään muita keinoja selvitäkseen. Viimekuukausien aikana kauppoihin onkin tullut jos jonkinlaista uutta leipälaatua, Fazerin kovastihehkutetut juuresleivät ovat toki mielenkiintoinen keksintö, mutta onko juuresten käyttö leipätaikinassa sittenkään kovin uusi keksintö? Muistan syöneeni aina perinteistä hapanta naurisleipää, joka onkin Etelä-Pohjanmaalla jonkinsortin maakuntaleipä. Tuota leipää saa nykyäänkin esimerkiksi Kauhajoen laatuleipurien valikoimassa, tosin ymmärtääkseni aika kausiluontoisesti. Ympäri Suomea varmaan tutumpaa onkin porkkanan käyttö leivätaikinassa. Porkkanaraaste mehevöittääkin leipätaikinaa ihanasti! Löytyypä minultakin juuresleipäreseptejä, kuten nämä pinkit punajuurisämpylät. Leipämarkkinoilla pitää siis jatkuvasti etsiskellä uusia keinoja saada ihmiset innostumaan leivistä uudelleen, lisätään proteiinia, siemeniä, tehdään viljatonta leipää jne. On mukava seurailla tätä kehitystä, joka ei mielestäni tapahdu lainkaan huonoon suuntaan!


Koska leivät ovat hyvin vaikea aihe (vai ovatko?), kehitin leivän, joka ei jätä ketään kylmäksi. Himiöitsen aina kaikenlaisia kuvia juustotäytteisistä leivistä, jotka repäistessä suorastaan valuvat juustoa... Toisaalta nämä samat leivät ovat juuri niitä hötöistä hötöimpiä leipiä joista kuuluu vain pihahdus, kun niitä hieman puristaa. Seuraavana kysymysmerkki leipien kanssa onkin hiivalla vai ilman? Henkilökohtaisesti pidän hiivaleivän mausta ja siitä tuoksusta joka kohoamisesta tulee, mutta monille hiiva tuottaa ilmaa muuallekin kuin taikinaan. Leivinjauheleivät ovat taas usein hieman... tönkköjä. Käytin näissä leivissä jokatapauksessa nyt hiivaa, mutta periaatteessa kohotuksessa voisi harkita leivinjauheenkin käyttöä, en näe syytä miksi ei, sillä tätä taikinaa ei kohoteta suurissa mittakaavoissa.

Suurehkoksi ongelmaksi muodostui näiden leipien nimi. Englanniksi menisi periaatteella cheese stuffed/filled buns... Mutta koska nämä eivät ole pullaa ja toinen vaihtoehto on sämpylä, eikä sekään oikein kuulosta suuhuni hyvältä. Kun en nyt kuitenkaan keksinyt mitään muutakaan hyvää nimitystä, niin olkoot sitten pikkusämpylöitä, tosi houkuttelevaa ja silleen.

Tarkoituksenani oli luoda sekä juustoinen, että itsessäänkin jonkun makuinen leipä. Muskatessani läjää valkosipulinkynsiä mietin jo hetken, liioittelenko nyt hieman, mutta lupaan, neljä valkosipulinkynttä ei ole liikaa, jos olet todellinen valkosipulihirmu, käytä vielä enemmän! Taikinaan päätyi lisäksi vielä basilikaa, joka tuo mukavasti myös ulkonälöä leipään, etteivät ne näytä ihan pullalta. Härkäpapujauhot sopivat yllättävän hyvin leipään, eivätkä maistu papuiselta ollenkaan, kuten voisi kuvitella. Terveellisyyskin tulee sämpylöissä vähän salamyhkäisesti, mutta ei kerrota kellekään.


Vieraiden saapuessa olisi aina kiva tarjota jotain, mutta aina se piirakka ei ole paras ratkaisu. Etenkin jos kyseessä on vaikka leffailta, jolloin haarukka ja lautanen ovat epäkäytännöllinen ratkaisu. Mikseipä kyseessä voisi olla vaikka piknik? Nyt lähestyvänä vappuna piknikille mukaan vain näitä sämpylöitä, perunasalaattia ja vegenakkeja. Jos haluaa todenteolla hullutella, voi näitä leipiä vaikka dippailla salsaan tai muuhun mieluiseen kastikkeeseen. Kokeilin tylsästi ketsuppia, mutta sekään ei ollut lainkaan hullumpi vaihtoehto! Mielikuvitusta vain kehiin. 

Täytetty mozzarellasämpylä

15 pikkusämpylää

Taikina
2½ dl vettä
½ pss kuivahiivaa
2 tl ruokosokeria
½ tl yrttisuolaa
4 valkosipulinkynttä
1 kourallinen tuoretta basilikaa
1½ dl härkäpapujauhoja*
1 dl kaurahiutaleita
vajaa 4 dl täysjyvävehnäjauhoja
½ dl oliiviöljyä

Täytteeksi  noin150 g Violifen mozzarellaa
öljyä voiteluun
pizzamaustetta päälle

*Härkäpapujauhojen tilalla voi käyttää myös saman määrän vehnäjauhoja

Kuumenna vesi 42 asteiseksi, sekoita siihen kuivahiiva ja sokeri. Jätä muutamiksi minuuteiksi tekeytymään, että näet lähteekö hiiva toimimaan. Sikäli seos turpoaa, lisää siihen yrttisuola, murskattu valkosipuli, silputtu basilika ja sekoita hyvin. Lisää taikinaan härkäpapujauhot, kaurahiutaleet ja puolet vehnäjauhoista. Työstä taikinaa ja lisää jauhoja hiljalleen, lisää myös oliiviöljy. Kun taikina on saanut hieman sitkoa parin minuutin vaivaamisen jälkeen, pyöräytä se palloksi, peitä liinalla ja jätä kohoamaan lämpimään paikkaan esimerkiksi uuniin, jossa vain valo.

Leikkaa Violifen mozzarella noin 15 palaksi.
Kun taikina on kohonnut kolmisen varttia, pyöräytä se pötköksi ja jaa noin 15 osaan. Pyöräytä jokaisesta osasta pallo ja litistä lätyksi. Nosta mozzarellapala lätyn keskelle ja supista reunat yhteen. Pyöräytä vielä kämmenten välissä saumattomaksi palloksi. Toista lopuille. Jätä pallot kohoamaan vielä noin puoleksi tunniksi.
Voitele leivät öljyllä ja ripottele pizzamaustetta päälle. Paista leipiä 200 asteisessa uunissa 10-12 minuuttia.

Tarjoile kylmänä tai lämpimänä. Halutessasi vaikka dippaile sämpylää salsaan tai muuhun mieleiseen kastikkeeseen.

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti

Mitä pidit? Olisi mahtavaa jos kommentoisit!

Blogger Widget