Miten tehdä parasta jääkahvia? Mistä kunnon kahvimaito?

10. kesäkuuta 2016


Viileä kahvijuoma olisi lämpimillä keleillä hyvää, mutta jääpalat laimentavat ikävästi kahvin makua. Kun käytät jääpalojen sijaan kahvijäätä, ei maku laimene! Sopivalla maidolla kahvin mausta saa vielä paremman.



Viimekesänä taidettiinkin hehkuttaa aika runsaasti kahvijäätä, muistaako kukaan muu? Silloin tulikin muutamaan kertaa kahvia jäädyteltyä, mutta aina hieman tuntui, että siitä puuttui se jokin. Nyt myöhemmin asiasta viisastuneena, voin todeta, että minulta puuttui oikea kahvimaito. Tällaisessa jääkahvissa kahvimaidon osuus on lattemaisen suuri, joten silloin jos käyttää vain jotain perusmaitoa, ei mausta tule oikein mitään. Makeuttamattomalla mantelimaidolla maku oli lähestulkoon paha. Kookos-riisijuomalla tämä oli jopa jälkkärimäinen, ei yhtään paha, mutta ei ihan sitä mitä halusin. 


Viimeaikoina Suomen kauppoihin on tupsahdellut erilaisia ihan kahviin tarkoitettuja maitotuotteita. Ensimmäisenä taisi parisen vuotta sitten tulla tuo Alpron soijajuoma for professionals (ihanaa finglishiä eikö?), joka on todella hyvää, ja mielestäni sopii loistavasti kotitekoisiin latteihin pienen makeutensa vuoksi, joka tulee omenasta. Sen jälkeen sitten tulikin Almond breezen barista blend ja Oatlyn ikaffe. 
Almond breezen barista oli minulle ehkä suoranainen pettymys. Hinta puolitoistakertainen verrattuna näihin muihin, mutta sitten se ei maistunut oikeastaan miltään. Odotin siltä juomalta paljon, rakenne oli kyllä mukavan paksua ja maku "kermaisempi", mutta se maistui laimeammalta kuin makeuttamaton mantelimaito. 
Oatlyn ikaffe painii puolestaan ihan omassa sarjassaan. Se on äärimmäisen toimiva niin kahvissa kuin ruuanlaitossa. Sitä olenkin varmaan käyttänyt näistä eniten, myönnettäköön, että osasyynä on edullisin hinta. Ikaffea voisin suositella käytännössä mihinkä tahansa, se on hyvää ja siinä on hyvä rakenne. Sekin jopa toimii jääkahvissa, mutta silti jäi vielä se jokin puuttumaan.
Pääsiäisen tienoilla kävin sitten Minimanissa kaupassa ja kiersin kasvimaitohyllyn läpi ja katsoin ensin että jaa, Alpron kookos-riisijuoman purkki on hieman muuttunut. Sitten katsoin vieressä olevaa soya for professionalsia ja vertasin logon kahvikuppeja keskenään. Sitten se iski minuun ja tajusin, että tuijotan juuri ihan uutta kahvimaitotuotetta. Enkä mitä tahansa kahvimaitotuotetta vaan kookoskahvimaitoa. Minä sitten kookosfriikkinä ahdehdin tuota itselleni.
Mikä on sinun suosikkikahvimaitosi?

Kookosjuoma for professionals ei todellakaan ollut pettymys, sillä se on taivaallisen makuista! Rakenne on sopivan paksua, kuten ikaffessa, mutta maku on niin täyteläinen ja sopivan kookosvivahteinen, että nam. Juoma ei ole kuitenkaan liian makea, että se toimii ihan tavallisessakin kahvissa. Mutta jääkahvissa se on moninverroin parempaa. Kokeile siis ihmeessä.


Jääkahvin valmistaminen on yksinkertaista, mutta vaatinee hetken aikaa, että kahvi jäätyy. Kannattaa siis etukäteen hieman suunnitella, koska jääkahvinsa aikoo juoda, että tietää keittää vaikka aamulla vähän ylimääräistä kahvia ja sujauttaa pakkaseen iltapäivän jääkahvitteluja varten. Olen ihastunut viimeaikoina jauhamaan kahvipapuni itse ja laittamaan kahvin aeropress-aparaatilla, jolla saa omin lihasvoimin luotua männällä paineen avulla vahvaa kahvia toisinsanoen espressoa. Kun kahvipavut jauhaa itse, on maku aina hieman vahvempi kuin "vanhoissa" kahvinpuruissa. Jos vain koskaan on mahdollista jauhaa papunsa itse, kannattaa kokeilla ja verrata makua.

Jääkahvi kelpaa myös hyvin jälkkäriksi, jolloin juomaansa voi tuunata vieläkin hienommaksi suklaalla, siirapeilla ja kermavaahdoilla. Tässä tavoitteenani oli kuitenkin sellainen "jokapäiväinen" jääkahvi, jota voi juoda muulloinkin kun jälkkäriksi. Eli jos herkkuhammastasi kolottaa, voit lisätä juomaasi ihan sitä namia mitä haluat!

Jääkahviin tarvitaan


vahvaa kahvia
jääpalamuotti
aikaa
laseja/lasipurkkeja
valinnaista kasvimaitoa*

*Suosittelen ehdottomasti Alpron kookosjuomaa for professionals

Keitä vahvaa kahvia, riippuen jääpalamuottiesi vetoisuudesta, noin 1½-2 dl per annos. Vähemmälläkin määrällä pärjää, mutta mitä enemmän, sen parempi! Anna kahvin jäähtyä huoneenlämpöön.

Annostele kahvi jääpalamuotteihin, jätä nesteen jäätymis-paisumisvara! Ja nosta pakastimeen jäätymään. Jos haluat kahvisi nopeasti, parisen tuntiakin riittää kahvin pakastamiseksi, mutta kahvin voi pakastaa jo etukäteen ja pitää pakkasessa pitemmänkin aikaa. Hyvä keino on esimerkiksi aamulla keittää extrakahvit ja laittaa loput pakastimeen, jolloin iltapäivällä voi töiden jälkeen nauttia jääkahvit.

Kun kahvi on jäätynyt, poksauttele kahvijäät laseihin. Kaada päälle haluamaasi kasvimaitoa ja anna kahvijäiden sulaa ensin hetki, ennenkuin rupeat juomaan. 

Tämä kahvijuoma toimii parhaiten todella kuumalla ilmalla, jolloin jäät sulavat kuin huomaamatta!


6 kommenttia :

  1. Tosi ihana idea. Taidanpa kokeilla! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kannattaa kyllä kokeilla :) Parasta etenkin kuumina kesäpäivinä kun kahvijäät sulaa nopeasti, mutta pitää kuitenkin juoman ihanan kylmänä

      Poista
  2. Ai vitsi miten ihanalta tuo näyttää! Mä muuten kävin siellä oikeassa Citymarketissa ja hamstrasin suoraan kolme purkkia, vähän riskillä kun toki en ollut vielä maistanut. Kuitenkin rakastuin ihan heti ensi maistamisesta lähtien, tästä tulee mun uusi suosikki ja varmasti jääkahvit maistuu tuon kanssa aivan uudenlaiselle ja vielä astetta paremmalle!

    ps. sinulle olisi haaste blogissani!
    http://turkooseja.blogspot.fi/2016/06/starlight-blogger-award.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kaunis!
      Noniin, nyt sitten on namikookosjuomat kaapissa! Tuota kannattaakin hamstrata, koska se on vaan niin hyvää! Niin ihanan täyteläistä ja herkullista.

      Haaste kuulostaa jännittävälle!

      Poista
  3. Enpäs ole ikinä ennen kuullut, mutta kokeilla ehottomasti pitää.
    Osallistu kastehelmi kakkuvadin arvontaan mun blogissa.

    VastaaPoista

Mitä pidit? Olisi mahtavaa jos kommentoisit!

Blogger Widget