Sateenkaari-nuudeliwokki ja paistettu tempe

17. elokuuta 2016


Mietitkö mitä tempehistä voisi valmistaa? Vastaus on yksinkertainen: mitä tahansa. Marinoitu ja paistettu tempe kelpaa esimerkiksi nuudeleiden kaveriksi.


Nyt kun koulut ovat alkaneet hiljalleen kaikkialla Suomessa ja yliopistojenkaan alkuun ei ole kovin pitkää aikaa, puhumattakaan työpaikkojen kesälomien loppumisesta. Olisi siis vähintäänkin asiallinen hetki miettiä mitä arkisin sitten laittaisi ruuaksi ja kenties seuraavana päivänä ottaisi lounaaksi. 

Keittiössä ei aina haluaisi viettää kovinkaan pitkää aikaa kerrallaan, varsinkaan jos takana on pitkä työ- tai opiskelupäivä. Kerronpa salaisuuden tämän ongelman ratkaisemiseksi: esivalmistelut. Jep, ne helpottaa arkiruokien valmistelua kutakuinkin nollasta sataan. Ei ole ensimmäinen eikä toinenkaan kerta kun linssien tai riisin kypsymistä odotellaan vatsa kuristen kun olisi voinut lukea sen linssipaketin takaa vinkin, että niitä voi liottaa etukäteen ja näi lyhentää kypsennysaikaa. Jos siis vähän jaksaisi paneutua seuraavan päivän ruokiin edellisenä iltana tai viimeistään aamulla, niin olisi jo puolet työstä tehtynä.

Uuniruuat ovat erittäin käteviä näissä arkitapauksissa, kunhan hieman valmistelet ja isket ruuan uuniin. Mitään pikaruokaa sellaiset eivät kuitenkaan ole, joten esivalmistelut, esivalmistelut! Ruoka uuniin edellisenä iltana, niin sitten sen voi syödä seuraavana päivänä ilman minkäänlaisia valmisteluja (kuin ehkä lämmittäminen). Jos ei uuniruokaa halua vääntää, niin hellaruokienkin valmistumista voi nopeuttaa kummasti. Pilko kasvikset valmiiksi jo kaappiin, joten sitten ei tarvitse kuin iskeä ne pannulle ruokaa varten. Tai sitten jos käyttää soijaa tai tempehiä niin ne voi laittaa marinoitumaan jo vaikka edellisenä iltana, joten seuraavana päivänä ei tarvitse kuin paistaa ja iskeä haarukka kiinni.


Pitää myöntää, että olen toisinaan aika huono näissä esivalmisteluissa. En osaa ikinä päättää mitä haluaisin syödä ja käytän ihan liikaa aikaa sen miettimiseen miten ruuan toteuttaisi, sen sijaan että vain rupeaisin tekemään ja antaisin kohtalon näyttää voimansa. Tässä siis pitäisi skarpata!

Nyt sitten olinkin kiltti tyttö ja skarppasin laittamalla tempehin, eli fermentoiduista soijapavuista tehdyn tuotteen, marinoitumaan jo hyvissä ajoin ennen ruuanlaittoa. Nuudelien marinadinkin tein jo etukäteen valmiiksi. Joten sitten itse ruuanlaitossa ei tarvinnut kuin pilkkoa kasvikset sitä mukaa mitä niitä laitoin pannuun, kypsennellä nuudeleita ja iskeä valmis marinadi perään. Eli itse ruuanlaitossa ei mennyt arviolta puolta tuntia pidempään kun esivalmistelut olivat jo kunnossa.

Tässä siis teille arkiruuaksikin kelpaava nuudeliwokki! Wokin marinadi on maustettu appelsiinilla, jotta se olisi hieman perinteisestä poikkeava, ja koska appelsiini sopii yllättävän hyvin moniin ruokiin. Wokkiin kannattaa käyttää omia suosikkikasviksia, mutta suosittelen ehdottomasti yhdistämään paljon erivärisiä kasviksia, niin lopputulos on ihanan raikkaan näköinen. Kokeile ja ihastu!

Nuudeliwokki ja paistettu tempe

4-5 annosta

Tempe(h)
200 g (indonesialaista) tempehiä*
2 rkl soijakastiketta
3 rkl balsamicoa
1 rkl seesamiöljyä
1 tl srirachaa
1 tl savupaprikajauhetta
½ tl mustapippuria
½ tl sipulijauhetta

Wokki
200 g lasinuudeleita
1 sipuli
1 pieni kesäkurpitsa
1 parsakaali
10 retiisiä
2 porkkanaa

Marinadi
1 dl appelsiinimehua
1½ dl kasvislientä
1 rkl seesamiöljyä
3 rkl vaahterasiirappia
2 rkl omenaviinietikkaa
2 rkl soijakastiketta
2 valkosipulinkynttä
1 tl srirachaa
2 rkl seesaminsiemeniä
1 rkl perunajauhoja
½ tl mustapippuria
(1 rkl appelsiininkuorta)

öljyä paistamisen

Laita tempeh ensin marinoitumaan. Siivuta tempeh ohuiksi tikuiksi. Sekoita marinadin ainekset keskenään ja laita tempeh marinadiin. Anna marinoitua mielellään jopa pari tuntia, mutta lyhyempikin aika riittää. Kääntele hieman marinoinnin aikana.

Valmista wokki. Kaada lasinuudelien päälle kiehuvaa vettä että ne kypsyvät.
Pilko sipuli ja kuullota pannussa. Leikkaa kasviksista ohuita tikkuja ja paista niitä sipulien kanssa noin 10 minuuttia, että kaikki kasvikset kypsyvät.

Sekoita marinadin ainekset keskenään.

Yhdistä kasvikset ja nuudelit ja kaada päälle marinadi. Kypsennä vielä muutama minuutti.
Ruoka on valmista tarjoiltavaksi.


*Käyttämäni tempe on Vegekaupasta ostettua indonesialaista tempeä, josta olin kuullut paljon kehuja. Maku oli todentotta aromikkaampi, mutta pehmeämpi kuin muissa maistamissani tempeissä. Kannattaa kokeilla jos siihen on mahdollisuus!

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti

Mitä pidit? Olisi mahtavaa jos kommentoisit!

Blogger Widget