Kotitekoinen maustettu nutella ilman sokeria

17. joulukuuta 2016


Nutella on haluttu herkku, mutta eipä sitä kovin terveelliseksi kutsua sokerimäärien suhteen. Nutellan valmistus kotona on kuitenkin hyvin helppoa ja nopeaa ja lisäämällä hieman mausteita tulee siitä vielä parempaa! Sopii napostelutarjottavien oheen!


Nutella tuskin kaipaa minkäänlaista esittelyä, sillä kaikkihan tietää sen, eikö?

Mulla on sulle nyt nimittäin todella hyviä uutisia. Nimittäin kerron tämän jopa ehkä liiankin itsestäänselvän asian eli sen, että nutellaa voi tehdä myös itse ja se on tosi helppoa!

Paitsi että se ei ole silloin ihan sitä nutellaa jonka me kaikki tiedämme. Sillä siitä puuttuu noin 57 % sokeria ja siinä on noin kuusi kertaa enemmän hasselpähkinää. Ja se on kymmenenkertaa parempaa. Tai ehkä yksitoista, en ole ihan varma. Mutta kutsun tätä kuitenkin nutellaksi, sillä se viestii vähän siitä mihin tällä pyritään, eli ultimaattisten herkuttelutarpeen tyydyttämiseen.

Nutellan tekeminen kotona vaatii tarvittavat raaka-aineet, tehosekoittimen/ruokaprosessorin, kärsivällisyyttä ja pieniä lasipurkkeja. Ja sen jälkeen toki lusikan jos ajattelit syödä tän suoraan purkista.


Tätä voisi oikeastaan sanoa jopa terveelliseksi nutellaksi, sillä tässä on ihan oikeita ja laadukkaita raaka-aineita, eikä vain kasaa sokeria, palmuöljyä ja muuta. Toisaalta, jos kaipaat nutellaltasi sitä ällömakeutta, tämä ei ole ehkä juuri se mitä haet, mutta tämä on jotain mitä haluaa syödä kerta toisensa jälkeen.

Tässä vastustelen tässä kovasti mielihalua mennä syömään tuon viimeisen pikkupurkilliseni tätä herkkua, sillä päätin säästää sen jouluksi (sillä lisäähän ei ehdi tekemään kun kestääkin niin kauan). Joten tässä olen käynyt mieleni sisällä pientä taistelua käynkö avaamassa sen purkin vai en. Siitä aina tietää että jokin herkku on onnistunut kun siitä ei malta pitää näppejään erossa. 

Voisin kuitenkin väittää, että tämä nutella on parhaimmillaan tarjoiltuna erilaisten naposteltavien kanssa, hyvää leipää, pähkinöitä, hedelmiä, ja kenties jotain juustoa? Mikseipä vaikka suolatikkuja jos oikein räväyttää haluaa. Toisaalta tämä sopii myös taivallisesti tuoreiden lettujen tai vohvelien päälle.

Eikä kannata unohtaa, että nutella on helppo pakata pieneen lasipukkiin ja viedä ystävälle tuliaiseksi tai lahjaksi!


Jos nutellaansa haluaa selkeästi pehmeämmän ja täyteläisemmän maun, voisin suositella lisäämään kookosöljyn sijasta pari ruokalusikallista kookoskermaa. Tällöin hasselpähkinöiden maku tasoittuisi ja kokonaisuus olisi jälkkärimäisempi. Mikään ei estä tekemästä puolet ja puoletkaan erästä eri tavoilla!


Maustettu nutella

noin 2 dl

200 g hasselpähkinöitä
2 rkl kaakaojauhetta*
1 rkl kookosöljyä
ripaus suolaa
2 rkl piparkakkumaustetta**
1 lusikankärjellinen vaniljaa

*Jos haluaa hieman makeampaa vivahdetta voi käyttää 1 rkl kaakaojauhetta ja 1 rkl carobjauhetta
**Piparkakkumausteessa kanelia, pomeranssinkuorta, neilikkaa ja inkivääriä, voit lisätä mausteet myös erikseen

Paahda hasselpähkinöitä 200 asteisessa uunissa 5-10 minuuttia, kun kuoret hieman halkeilevat, varo polttamasta.

Laita hiero hieman jäähtyneitä pähkinöitä käsissä, että kuoret lähtevät irti suurinpiirtein (tulee pehmeämpi rakenne nutellaan ilman kuoria). Laita pähkinät ruokaprosessoriin tai tehosekoittimeen ja aja sileäksi massaksi. Kun massa alkaa olla hieman tahmaista, lisää kaakaojauhe, kookosöljy, suola ja mausteet. Aja massaa vielä muutamia minuutteja, kunnes siitä tulee juoksevaa.

Vinkki: Jos haluat makeampaa nutellaa, lisää pari ruokalusikallista vaahterasiirappia tai hunajaa.

Purkita nutella kiehuvalla vedellä huuhdeltuihin lasipurkkeihin.


Ei kommentteja :

Lähetä kommentti

Mitä pidit? Olisi mahtavaa jos kommentoisit!

Blogger Widget