Raakasuklaakonvehdit mutakakkusydämellä

6. joulukuuta 2016


Raakasuklaa maistuu paljon täyteläisemmältä kuin tavallinen suklaa. Näiden raakasuklaakonvehtien erikoisuus on pähkinöistä tehty pehmeä mutakakkusydän, joka tekee herkuista ylellisiä. Sopivat myös lahjaksi ystävälle!

Mukavaa itsenäisyyspäivää sinulle!

Meillä itsenäisyyspäivään on perinteisesti kuulunut piparien leivonta ja rauhallinen tunnelma. Aikoinaan tvstä tuli aamusta heti Muumipeikko ja pyrstötähti, joka minun täytyi nähdä joka vuosi aina uudelleen ja uudelleen. Toinen perinne oli myös Mauri Kunnaksen Joulupukki ja noitarumpu. Talon täytti aina jouluiset tuoksut ja keittiössä tuli hääräiltyä useiden tuntien ajan. Ehkä kaikista parhain juttu oli se, että kerrankin oli lupa syödä päivällinen olohuoneessa tv:n ääressä, kun keittiössä pöydälle oli levitetty leivinlauta ja tuolit olivat täynnä uunipeltejä odottamassa vuoroaan uuniin. 

Lapsena tuo tv:n ääressä syöminen oli käytännössä unelmien täyttymys, kun ei tarvinnut keskeyttää piirrettyjen katsomista ruuan takia ja oikeastaan kerran vuodessa toistuva perinne oli luksusta. Eihän sitä muulloin saanut syödä muualla kuin keittiössä (paitsi silloin kun keittiötä remontoitiin). Nykyään puhutaan paljon ruokailusta ruutujen äärellä ja siitä miten pahaksi se on. Yksin asuessa soluasunnossa ruokailu on vähän pakkokin tehdä oman huoneen ainoan pöydän ääressä, eli sen työpöydän jossa konekin on. Toisaalta perheissä yhdessä syöminen ja toisten kanssa seurustelu tuo täysin uudenlaisen näkökulman tähän. Nykyään ihan liikaa ollaan kiinnostuneita siitä mitä tässä ruudulla (jota minäkin parhaillaan sohvalla istuen tuijotan) on näkyvillä, kuin siihen mitä olisi konkreettisesti nenän edessä.


Jouluna jos ei mitään muuta parannusta halua tehdä, niin kun on loistava syy, näe tuttavia ja ystäviä ja ole läsnä. Hyvä ruoka on yksi mainio keino viettää yhdessä aikaa ja siitä riittää myös keskusteltavaa. Juuri muutama päivä sitten kävin ystävän luona ja kokkasimme yhdessä, koko ilta oli todella ihana, eikä tarvinnut miettiä turhia oliko nyt sitä varsinaista keskustelua kokoajan käynnissä!

Ruoka voi yhdistää näin joulun alla myös siten, että läheisille antaa lahjaksi jotain kotitekoista. Kun näpertelet kotona, vaikka juuri nyt itsenäisyyspäivänä, jotain hauskaa ja pientä ja annat sen sitten ystävälle, välität samalla paljon enemmän kuin kaupasta ostetun lahjan kanssa. Mielestäni kotitekoisissa lahjoissa, ja etenkin ruokalahjoissa, parasta on se, kun tietää että toinen on ajatellut sinua ja nähnyt hieman vaivaa lahjan eteen. Suurimmalla osallahan meistä on jo kaikkea ja se mikä puuttuu on vaikeaa muiden ennustaa, silloin ruokalahjat ovat juuri oikea ja kätevä juttu.


Ruokalahjan ei tarvitse olla välttämättä mitään maailmaa mullistavaa ja ihmeellistä. Vaan se voi olla jotain pientä ja loppujenlopuksi yksinkertaista. Raakasuklaa on puhuttanut viimevuosina paljon ja sen suosio näyttää jatkavan nousuaan. Kauppoihin tulee todella paljon uusia ja erilaisia raakasuklaamakuja, jopa joulumakuja ihan marketteihin! 

Raakasuklaan teko kotioloissa on itseasiassa todella helppoa, ja näin voit vaikuttaa hyvin suklaan sokeripitoisuuteen ja makuun. Pidän raakasuklaastani aika vahvan makuisena, joten makeutusta ei välttämättä tarvita. Makeuttakaipaaville raakasuklaan voi maustaa hyvin vaahterasiirapilla, agavesiirapilla tai vaikka kookosnektarilla! Valinta on sinun.

Millainen on sun suosikkiraakasuklaa?

Nämä raakasuklaakonvehdit saavat täytteekseen mutakakkua muistuttavan täyteläisen pähkinätäytteen. Idean pohjalla mutakakkuun oli Fazerin jääkahvin ja mutakakun makuinen uutuussuklaa. Näinpä siis raakahenkisenä kyseinen suklaa ja ihan oikeasti reilulla annoksella mutakakkua. Raakasuklaa saa makua myös kivasti pikakahvijauheesta, mutta silloinhan se ei sinänsä enää ole niinkään raakaa. Jos kuitenkin haluat maustaa raakasuklaasi vielä kahvin makuiseksi, lisää 1-2 ruokalusikallista pikakahvia sulaan suklaamassaan ja liuota rakeet siihen. Maistuu kivalta niinkin!


Raakasuklaakonvehteja syntyy liukihihnatyöskentelyllä aika vauhdikkaasti isompikin satsi. Jos siis suunnittelet läheisille joululahjoja, saat tehtyä tällä ohjeella kätevästi useamman kymmentä konvehtia, joita voikin sitten sujauttaa sellofaaniin ja solmia lahjanauhalla nättiin pussiin. Helppo joululahja, josta varmasti jokainen tykkää. Raakasuklaahan on luonnostaan maidotonta ja gluteenitonta (kunhan huomioi ehdottoman gluteenittomuuden tuotteita ostaessa) joten se sopii monille. Pähkinöitähän tähän reseptiin tulee, joten sen kanssa kannattaa olla hieman tarkkana.

Konvehdit ilahduttavat toki myös omaa jouluherkkupöytää ja maistuvat taivaalliselta tuoreen kahvin kanssa. Joten siinä minun tarjoilusuositukseni! Vahvaa tummapaahtoista kahvia ja muutama konvehti niin ilta on aika täydellinen. Ja ei saa tietenkään unohtaa sitä hyvää seuraa ilman ruutua!



Mutakakku-raakasuklaa

noin 40 konvehtia

Mutakakku
1 dl liotettuja hasselpähkinöitä
1 dl liotettuja manteleita
9 taatelia
½ dl (raaka) kaakaojauhetta
ripaus suolaa

Raakasuklaa
3½ dl kaakaovoita
3½ dl (raaka) kaakaojauhetta
(1-2 rkl vaahterasiirappia
ripaus suolaa
1 lusikankärjellinen vaniljaa

Liota mutakakun hasselpähkinöitä ja manteleita muutama tunti tai yön yli vedessä. Jos taatelit ovat hieman kovia, liota niitäkin noin 15 minuuttia ennen käyttöä.

Valmista mutakakku ensin. Laita liotetut ja valutetut pähkinät ruokaprosessoriin/tehosekoittimeen ja jauha hienoksi murskaksi. Lisää sitten loput mutakakun aineksista ja aja massaa kunnes se on tahmean muotoiltavaa. Muotoile massasta noin 40 palloa ja nosta jääkaappiin muiden valmistelujen ajaksi.

Valmista ensin suklaa. Sulata kaakaovoi vesihauteella. Sekoita sulaan kaakaovoihin loput aineksista ja sekoita hyvin. Levitä vajaa puolet massasta joko suklaamuotteihin tai konvehtipaperivuokiin, niin että pohja peittyy. Aseta jokaiseen muottiin mutakakkupallo suklaamassan päälle kun se on vielä sulaa.

Levitä loppu sula raakasuklaa mutakakkupallojen päälle niin, että ne peittyvät. Pieni kohouma pallosta ei haittaa.

Nosta suklaat jääkaappiin vähintään puoleksi tunniksi.


Ei kommentteja :

Lähetä kommentti

Mitä pidit? Olisi mahtavaa jos kommentoisit!

Blogger Widget