Aasialainen nuudelisalaatti

6. heinäkuuta 2017


Salaatti on parhaimmillaan ruokaisa ja maukas. Käyttämällä monipuolisesti kauden kasviksia saa täyteläisen salaatin vaikka nuudeleiden kanssa.


Paras kesäinen salaatti on sellainen, jossa on paljon erilaisia värejä ja paljon makua!

Kesäisin aina ei jaksa syödä mitään erityistä vaan aurinkoisella säällä (toivotaan että hyviä kelejä riittää!) on ihana syödä kylmiä salaatteja tai muuta raikasta. Salaateissa usein jää kuitenkin ongelmaksi maustaminen. Miten saada salaattin kunnolla makua? Etenkin miten saada salaattiin makua ilman majoneeseja ja kermaisia tuotteita. 


Aasialaisittain maustettu salaatti onkin helppo lähestymistapa. Soijalla, riisiviinietikalla, seesamiöljyllä ja muutamilla kuivamausteilla saa ihmeitä aikaan. Voisin lotrata seesamiöljyllä vaikka jokaiseen ruokaan, sillä siitä tulee niin ihana pähkinäinen maku ruokaan kuin ruokaan!

Tämän salaatin hyvä puoli on myös se, että se säilyy hyvin huoneenlämmössä pitempiäkin aikoja. Mainio piknik tai eväsruoka rientoihin. Salaatti on helppo kasata isosuiseen säilykepurkkiin jolloin se kulkee laukussakin mukana.


Pikkelöinti on tulossa jälleen muotiin, joten tuo vanhalta kuulostava tapa on jopa trendikäs! Pikkelöinnin voi tehdä perinteisesti pitkän kaavan kautta, tai pikaisemmalla tyylillä, kuten tässä ohjeessa. 15 minuutinkin marinoinnilla ohuisiin kasvissiivuihin saa hyvin makua ja lopun marinointiliemen voikin käyttää muutoin salaattiin.

Toki jos teet pikkelöinnit tänään ja syöt eväät huomenna, niin makuhan on entistä parempi! Joten tämä on juuri sellainen ruoka joka paranee vain säilyessä, vaikka se maistuu oikein hyvältä hetisyötynäkin.


Kuten sanottua, kesäiseen salaattiin kannattaa käyttää monipuolisesti tuoreita kasviksia! Nyt torit ja kauppojen vihannesosastot suorastaan notkuvat kaikkea herkkua, joten älä yhtään epäröi käyttää tuoreita retiisejä, nauriita tai muita herkkuja. Tuoreena nämäkin kasvikset maistuvat ihan erilaiselta kuin varastoituna. Retiisitkin ovat ihanan makeita ja mehukkaita, jos olet tottunut kitkeriin lounaslinjan salaattiretiiseihin. Retiisi-inspiraatiota löytyy tästä salaatista.

Erilaisia sieniäkin on nykyään tarjolla, joten suosittelen kokeilemaan niitäkin monipuolisesti! Kun metsien sienisato tulee, niin käytä ihmeessä kotimaisia metsäsieniä. Niitä odotellessa voi kuitenkin tyytyä ihaniin siitakesieniin. Lisää sieni-inspiraatiota löytyy tästä sienikastikkeesta.


Aasialainen nuudelisalaatti

4 annosta

Pikkelöidyt sienet ja kurkut
200 g tuoreita shiitakesieniä (tai herkkusieniä)
1/3 kurkkua
½ dl riisiviinietikkaa
1 tl soijaa
2 tl seesamiöljyä

Nuudelit
n. 150 g riisinuudeleita
1 rkl kurkumaa
ripaus suolaa
1 rkl (mustia) seesaminsiemeniä

Lisäksi
tankoparsaa
sokeriherneitä
porkkanaa
versoja/ituja
muita mieleisiä kasviksia

Leikkaa sienet ja kurkut ohuiksi siivuiksi. Laita sienet paistumaan pannulle. Levitä kurkut leikkuulaudalle ja ripottele siivujen päälle suojaa. Sekoita odotellessa riisiviinietikka, soija ja seesamiöljy keskenään.

Kun sienet ovat paistuneet, nosta ne liemeen. Painele kurkunsiivuista pinnalle kohonnut vesi talouspaperilla molemmin puolin ja nosta nekin liemeen. Anna maustua muiden valmistelujen ajan. Halutessasi voit pikkelöidä pitempäänkin, mutta noin 10 minuutissakin kasvikset saavat makua.

Laita riisinuudelit, kurkuma ja suola kulhoon, kaada päälle kiehuvaa vettä niin että nuudelit peittyvät. Anna kypsyä. Kunnes kypsiä kaada neste pois ja lisää seesaminsiemenet.

Pilko kasvikset sopivaan muotoon, porkkanat tikuiksi ym. Halutessasit voit wokata kasviksia öljyssä tässä vaiheessa, tai käyttää raakana. 

Kasaa annokset lautaselle tai lounaaksi mukaan isoon lasipurkkiin. Kaada kasatun salaatin päälle sienten ja kurkkujen pikkelöintilientä.


Ei kommentteja :

Lähetä kommentti

Mitä pidit? Olisi mahtavaa jos kommentoisit!

Blogger Widget