Punajuurikorvapuustit

2. lokakuuta 2017


Perinteisiin korvapuusteihin saa pinkkiä vaihtelua lisäämällä taikinaan punajuurta ja lopputuloksena onkin värikkäitä punajuuripullia! Punajuuri ei niinkään maistu taikinassa, mutta värjää taikinan kauniin punaiseksi.


Tuttavani nähdessä nämä pullat, hän kysyi minulta miksi ihmeessä teen punaisia pullia. Hetki piti oikein miettiä syytä, niin tosiaan miksi. Vastasinkin pian, että koska voin tehdä punaisia pullia. Siis miksi ei?

Punaisten pullien värin salaisuus piilee punajuuressa. Punajuurisoseella saa taikinaan kuin taikinaan ihanan pinkin värin. Aikoinaan tein pinkkejä sämpylöitä samalla tekniikalla, tosin valmiista punajuuri-perunasoseesta. Mutta miksipä ei pulliakin voisi tehdä samaan tapaan, kauniin helakan värisenä. 


Punaiset korvapuustit saivat samalla sanomakseen myös tärkeän Roosa nauha -päivän, joka on tänä vuonna 13.10. Roosa nauha -kampanjoinnin tavoitteena on tukea suomalaista rintasyöpätutkimusta, syöpään sairastuneita ja heidän läheisiään. Osallistu siis sinäkin Roosa nauha -keräyksiin ja lahjoita oikeasti hyvään tarkoitukseen. Rintasyöpä on Suomessa naisten yleisin syöpä, joten aihe koskettaa meitä kaikkia tavalla tai toisella jossain vaiheessa elämää.

Roosa nauhan hengessä valitsin kuviini monille tutun Haavoittunut enkeli -teoksen teemaksi. Kuvissa esiintyvä teos on vaasalaisen keramiikkataiteilijan Paula Blåfieldin mukaelma Hugo Simbergin alkuperäisteoksesta. Simbergin teokset ovatkin nähtävillä Ateneumissa ja Tampereen tuomiokirkossa. Haavoittuneen enkelin sanoma onkin säilynyt mysteerinä, mutta sen arvellaan liittyneen Simbergin taisteluun sairautta vastaan. Miksei taideteoksen voisi siis ajatella kuvastavan myös syöpää vastaan kamppaleivia ihmisiä, jotka hekin tarvitsevat meidän apumme enkelin tavoin.


Syksy on sadonkorjuun ja juuresten aikaa ja juureksia tuleekin käytettyä huomattavasti enemmän syksyisin. Punajuuresta on moneksi, sillä se sopii pullataikinan lisäksi vaikka pannariin tai pastakastikkeeseen. Näissä pullissa punajuuri ei kuitenkaan maistu pullataikinassa mielestäni mitenkään vahvasti, eli tässä tapauksessa punajuuri on taikinassa esteettisistä syistä. Tällä kertaa toki estetiikan lisäksi pullilla oli toinenkin tarkoitus.


Aiotko sinä tukea Roosa nauha -kampanjaa jotenkin? Nykyään tuen antaminen kampanjalle on tehty erityisen helpoksi, sillä ihan ruokakaupassa törmää Roosa nauhan logolla varusteltuihin tuotteisiin, kuten vaikka herkkusieniin tai tomaatteihin. Kampanjalle nykyään ehkä tunnusomaisin merkki on ostettava Roosa nauha, jonka ulkonäkö vaihtelee aina vuodesta toiseen.

Punaisia pullia syödessä voi samalla suoda ajatuksen tälle tärkeälle kampanjalle.


Punajuurikorvapuustit

14 isoa puustia tai 20-25 pienempää

Taikina
2 keskikokoista punajuurta (n. 200g)
400 ml kookosmaitotölkki (ota 3 rkl täytteeseen sivuun)
1½ dl vettä
1 pss kuivahiivaa
2 rkl kookossokeria
ripaus suolaa
16-17 dl (täysjyvä)vehnäjauhoja
2 rkl rypsiöljyä

Täyte
3 rkl kookoskermaa (taikinan tölkistä)
2 rkl kookossokeria
1 rkl kanelia

jauhoja työstämiseen

Kypsennä punajuuret joko keittämällä tai mikrossa. Punajuuret on helpointa kuoria kypsänä, joten kypsymisen jälkeen työnnä kuoret pois sormin. Soseuta punajuuri

Ota kookosmaitotölkin päältä 3 rkl kermaa sivuun täytettä varten. Sekoita loppu kookosmaito ja 1½ dl vettä, lämmitä 42 asteiseksi. Lisää nesteeseen hiiva, sokeri ja suola ja anna seistä muutama minuutti että näet hiivan aktivoituvan. Lisää punajuurisose ja jauhoista ensin noin puolet ja sekoita taikina. Lisää sitten jauhoja hiljalleen ja vaivaa taikinaa. Lisää öljy kun taikinan rakenne alkaa olla lähellä oikeaa. Vaivaa taikinaa muutama minuutti lisäillen samalla jauhoja, kunnes taikinan rakenne on sopiva. Jätä taikina kohoamaan liinan alle noin 45 minuutiksi.

Valmista täyte sekoittamalla ainekset keskenään. Nosta jähmettymään jääkaappiin muiden valmistelujen ajaksi.

Kaulitse kohonnut taikina levyksi. Jos haluat tehdä pienempiä pullia työstä taikina kahdessa osassa. Kaulitse taikinasta suorakaiteen mallinen levy ja levitä täyte. Rullaa taikinalevy tiiviiksi rullaksi. Leikkaa rullasta viistosti kiilan mallisia paloja ja laita palat uunipellille kiilan paksu osa alaspäin ja ohut ylöspäin. Anna pullien kohota vielä muutama minuutti.

Paista pullia 225 asteisessa uunissa noin 15 minuuttia (isoja) tai vajaa 10 min (pieniä).


Vinkit!
  • Jos haluat vieläkin mehevämpiä pullia, kaksinkertaista täytteen määrä. Ota tällöin kookosmaidosta vajaa 1 dl kermaosaa täytteeseen ja lisää pullataikinaan 1½ dl sijaan 2 dl vettä. Kaksinkertaista tällöin myös muut täytteen ainekset.
  • Kookosmaidon sijasta pullissa voi käyttää esimerkiksi kauramaitoa, mutta tällöin täytteen kookoskerma tulee korvata maidottomalla margariinilla tai kookosöljyllä.
  • Jos haluat pienemmän pullataikinan, reseptin voi myös ihan hyvin puolittaa kokonaan!

Seuraa Ruoka-alkemistia myös somessa!

6 kommenttia :

  1. Mitä ihmettä!? Nyt on niin mielenkiintoista pullaa täällä, että pitääpä ottaa ohje talteen. Aivan huikea punainen erikoisuus. Kiitos todella tästä ohjeesta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä vain! Ihania punaisia puusteja, jotka vielä maistuu todella hyvälle! :) Kiitos paljon! Toivottavasti maistuu.

      Poista
  2. Fb-ompeluryhmässäkin on parina vuonna kerätty tuohon Roosa Nauha- keräykseen ompelemalla huutokaupattavaksi tuotteita. Kauniisti olet panostanut kuviin ja sanomaan :) Mulla on tänään leipätaikina kohoamassa, johon tuli soseutettua punajuurta. Punajuuria piti keittää 2 tuntia, että olivat kypsiä. Kauanko sulla meni?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulostaa tosi hyvältä keräykseltä! Juuri noin sen pitäsikin mennä.

      Kiitos Johanna kehuista :)

      Näitä nimenomaisia keskikokoisia punajuuria keittelin ehkä 30-40 minuuttia, en katsonut aikaa suoraan kellosta. Jos on oikein isoja punajuuria, pistän yleensä haarukalla keskelle pariin kohtaan, niin ne kypsyvät nopeammin! Monesti kuitenkin laiskuuksissani kypsytän punajuuret mikrossa märkään talouspaperiin käärittynä, jolloin selviää jopa alle 10 minuutissa.

      Punajuurileipä kuulostaa kyllä mainiolta, toivottavasti tuli hyvää!

      Poista
  3. Nämä kuvat ovat niin kauniita! ihana idea kaiken kaikkiaan :) Ja hei , kiitos tuosta mikrotus vinkistä! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Emilia :) Oon itsekin tosi tyytyväinen kuviin!

      Nyt saat jatkossa valmistettua punajuuret salaman nopeasti! Ne saattaa sitten vinkua siellä mikrossa, mutta siitä ei kannata välittää :D

      Poista

Mitä pidit? Olisi mahtavaa jos kommentoisit!

Blogger Widget