Granaattiomena smoothiekulho

30. tammikuuta 2018


Raikas granaattiomena sopii moniin ruokiin, eikä smoothie tee tässä linjassa poikkeusta. Täyteläinen smoothiekulho saa kauniin pinkin värinsä granaattiomenasta.


Kuten niin usein todettua, värikäs ruoka tekee paljon iloisemmaksi. Erilaisilla väreillä onkin kiva leikitellä sesongin antimien mukaan ja tällä kertaa vuorossa onkin tunteita herättävä granaattiomena. Kuinka monta kertaakaan sitä on yrittänyt saada granaattiomenan siemenet jotenkin sivistyneesti ulos siinä kuitenkaan onnistumassa. Erilaisia keinoja onkin netti pullollaan, osa niistä toimii (joskus) ja osa ei sitten ollenkaan. 

Tällähetkellä useimmiten toimivimmaksi tavaksi olen huomannut granaattiomenan hatun poistamisen ja loppuosan kuoren leikkaamisen sektoreihin. Kun nämä sektoreiden kokoiset lohkot sitten nyppää irti toisistaan, saa lohkoista irrotettua siemenet suht helposti. Kuvissa onkin näkyvissä juuri tuollainen lohko, joka suorastaan huutaa irrottamaan siemeniä itsestään.


Granaattiomena tekee smoothiesta kauniin pinkin, joten värikäs ruoka onkin ihana tapa nauttia tästä värikkäästä hedelmästä. Chiansiemenillä smoothiekulhoon saa mukavasti rakennetta, proteiinia ja täyttävyyttä. Vaihtoehtoisesti chiansiementen sijaan pähkinät toimivat oikein hyvin.

Granaattiomena smoothiekulho

1-2 annosta

1 granaattiomena
1 kypsä banaani
1 limen mehu
1 iso päärynä
2 rkl chiansiemeniä

Irrota granaattiomenasta siemenet.

Laita kaikki ainekset tehosekoittimeen ja aja tasaiseksi smoothieksi.

Vinkki!
  • Granaattiomenasta saa helpoiten siemenet irti, kun kokonaiseesta hedelmästä leikkaa veitsi juuri kuoren sisään mennen ns. hatun pois. Kun hattuosan nyppää irti, näkee hedelmänsisälle valkoisten väliseinien sijainnin, niiden mukaisesti leikkaa veitsi juuri kuoren sisään mennen lohkoja ja repäise lohkot käsin irti. Tämän jälkeen lohkoista on helppo irrotella siemenet kulhoon.


Seuraa Ruoka-alkemistia myös somessa!


Ei kommentteja :

Lähetä kommentti

Mitä pidit? Olisi mahtavaa jos kommentoisit!

Blogger Widget