Mustikkainen cream soda

21. huhtikuuta 2018


Raikas mustikkainen cream soda valmistuu helposti kotikonstein. Juoma sopii vaikka vappuun tai muihin kesäisiin juhliin. Pakastemustikoiden sijaan soodan voi tehdä vaikka vadelmista!


Erilaiset raikkaat juomat kuuluvat kevääseen ja kesään ja etenkin hieman juhlallisempiin hetkiin. Oli juhlimisen aihe miten pieni tai suuri hyvänsä. Esimerkiksi tuleva vappu on loistava syy pieneen herkutteluun! Mocktailit eli alkoholittomat drinkit ovatkin nykyään hyvin suosittuja ja sehän passaa ainakin minulle vallan mainiosti! Mukavaa kun ei aina tarvitse olla se ainoa joka juo appelsiinimehua tai kokista, kun voi saada näyttävänkin juoman itselleen.

Mocktailien hengessä teinkin cream sodan eli suomalaisittain varmaan sitten kermasooda eli jotain jäätelösoodan tyyppistä. Kuulostaako tutulta? En kuitenkaan laittanut vain jäätelöpalloa tai kermaa limsaan, vaan tein raikkaan mustikkajäädykkeen, joka sitten sekoitetaan vaihtoehtoisesti joko kivennäisveteen tai limsaan. Kivennäisvesi-versio oli ehkä himpun enemmän omaan mieleeni, sillä silloin juoma oli ihanan raikas. Mutta limsaa käyttäyessä saa cream sodastaan erityisen herkkuversion!


Käytin jäädykkeeseen, vai puhuttakoon sitten nice creamista, mustikoita, sillä nitä oli meillä hyvin pakkasessa. Yhtä hyvin voi kuitenkin herkutella vadelmilla, mansikoilla tai miksei vaikka jäisellä mangollakin!

Juoma kannattaa kasata juuri ennen tarjoilua, jolloin se pysyy mahdollisimman kylmänä ja raikkaana. Kerro toki ihmeessä millainen on sun suosikki herkkujuoma!


Mustikkainen cream soda

4 annosta

Mustikkajäädyke
3 dl pakastemustikoita
1½-2 dl jääkaappikylmää kookosmaitoa (vain valkoinen kermaosa)
1 reilu kourallinen tuoretta minttua
ripaus vaniljaa
(2 rkl vaahterasiirappia)

Lisäksi
sitruunalla maustettua kivennäisvettä
tai
herkkuversioon väritöntä limsaa kuten sitruunasoodaa tai spriteä
mintunoksia koristeluun


Laita jäiset mustikat tehosekoittimeen ja kaavi sekaan kookosmaidon jähmettynyt valkoinen kermaosa, minttu ja vaniljansiemenet. Surauta seos tasaiseksi massaksi, sen tulisi muistuttaa hieman pehmistä tässä vaiheessa. 

Jos et tee juomia heti, nosta mustikkajäädyke pakastimeen, ettei se pääse sulamaan.

Ennen tarjoilua lusikoi mustikkajäädykettä laseihin ja kaada päälle kivennäisvettä tai valinnaista väritöntä limsaa. Laita laseihin myös pari mintunoksaa ja tarjoile hetimiten.


Seuraa Ruoka-alkemistia myös somessa!


2 kommenttia :

  1. Ah, jälleen kerran mahtava resepti, joka menee varmasti testiin. Mietin vain tuota kookosmaidon kermaosaa, en oikein ymmärrä mitä sillä tarkoitetaan. Muodustuuko jääkaappikylmään kookosmaitopurkkiin jonkinlainen kermaosa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Nora!

      Pahoittelut epäselvästä selityksestä! Eli tosiaan kyllä, kun kookosmaitotölkkiä säilyttää jääkaapissa, se erottuu kahteen kerrokseen, valkoiseen jämäkkään ns. kermaosaan ja vesimäiseen nesteeseen. Jolloin 4 dl purkin pohjalla yleensä on ehkä noin ½ dl vettä ja päällimmäisenä sitä kermaa joka on ihan jämäkkää siinä purkissa.

      Ja tässä reseptissä käytin juurikin sitä kermaosaa, koska siitä tulee nimenkin mukaisesti kermaisin koostumus. Jos haluaa päästää itsensä helpolla, voi ostaa kaupasta suoraan kookoskermaa, josta tuo vesiosuus on jo poistettu valmiiksi :)

      Kiitos hyvästä kommentista!

      Poista

Mitä pidit? Olisi mahtavaa jos kommentoisit!

Blogger Widget